Niin se alkoi arkinen aherrus pienillä, ja suurillakin, koululaisilla tänäkin syksynä. Isosisko on koulun alkamisesta innoissaan kuin ilmapallo; sitä saa suorastaan toppuutella. Eilenkin läksyjen teon jälkeen tyttö kaivoi kaapin perukoilta viime vuoden Aapisen tehtäväkirjat, ja teki niistä tekemättömiä tehtäviä. Toisaalta, veikkaan, että ei tätä loputtomiin kestä, katsotaan tuossa 5-6 vuoden kuluttua...  Tai mistä minä tiedän, onhan niitäkin, jotka ovat innokkaita opiskelijoita vaikka kuinka isoina.

Pikkuveljellä alkoi sitten samaan aikaan eskari. Siitä, miten se on mennyt, ei ole suurempaa havaintoa, koska "en muista", "en tiiä", "mitä välii", "lopeta jo se kyseleminen!".  Että silleen. Useimpina päivinä on kuitenkin mennyt ilmeisesti ihan sujuvasti, koska päiväkodin tädeiltä saa palautetta lähinnä siinä tapauksessa, jos on ollut jotakin sanomista.

Pikkuveli-raukalla on noin muuten vähän ongelmaa seurapiirielämässä; meidän alueen about saman ikäluokan pojista se on kaikista pienin; seuraavat kolme nuortamiestä aloittivat nyt ekaluokan. Ja tottakai, tietenkin ja ilman muuta niitten sankareitten pitää nyt sitten päteä ja yrittää kaikin keinoin tehdä selväksi, että He Ovat Jo Koululaisia ja sinä olet vasta eskarissa. Me saadaan häätää sut nyt keinuista!!! Yksi santeri varsinkin on oikea koulukiusaajan arkkityyppi - olen ajatellut, että jos ei tilanne ala rauhoittua koulunalkuhuuman liennyttyä, niin täytyy sitten jutella sen pojan äidin kanssa. Noin yleensä Pikkuveljellä pyyhkii leikkipuistossa ihan ok, joten uskoisin, että kyllä se tästä taas lutviutuu, mutta seuraillaan. Mielenkiintoisia nämä lasten elämän koukerot. Ens syksynä on tietty sama laulu, koska "sinä oot vasta ekalla ja me ollaanki jo tokalla", voin kuvitella...

Eikä se isosiskon naapurielämäkään just nyt niin hauskaa ole; naapuristossa asunut ainoa suht samanikäinen tyttö otti ja muutti pois. Tai muutti ne koko perhe, mikä on oikeastaan ihan hyvä, koska ne asui 10 metrin päässä meiltä, ja niitten valtamerilaivan kokoinen koira tykkäsi muistaa lähimmäisiään kumealla haukunnalla päivittäin n. klo 05.30. Isosiskon lähimmät kaverit asuvat nyt naapurikaupunginosassa, pienen metsikön takana - sinne ei sinänsä ole pitkä matka, mutta sen verran kuitenkin, että ei noin vain voi kysyä "voitko olla?", aina täytyy sopia etukäteen. Jahka nuo kasvavat ja reviirit laajenevat, niin tämäkin probleemi tulee olemaan historiaa, eli sitä odotellessa.

Mutta noin yleisesti ottaen hyvin pyyhkii siis.

Mie itse sain eilen jonkunlaisen tilapäisen ja vakavanlaatuisen mielenhäiriön! Aloitin juoksuohjelman! Sen mukaan 11 viikon kuluttua pitäisi jaksaa hölkätä kymmenen kilometriä! 10! Ja sen kun näkisi. Mut kaikkeahan voi kokeilla (paitsi Iltalehden veikkausvihjeitä ja naapurin emäntää).  Laittaisin tähän linkin siihen ohjelmaan, mut mulla ei ole sitä nyt just, niin en sit laita!

Nyt aion kuitenkin ryhtyä sorvaamaan, koska sijaitsen juuri nyt sorvaamon sorvin äärellä, ja täällä kuuluu niin toimia.

Hyvää päivänjatkoa :)!