Niin se vuosi otti ja vaihtui uudempaan sitten taas. Tai oikeastaanhan se on jo hyvässä menossa, mutta minä laiskistunut kirjoittaja, olen nyt vasta tekemässä täällä havaintoa ko. asiasta. Ai mitä? Että tiesitte sen jo?? Tyylsäää...

Mitäs mie sitten teille kertoisin. Hmmm. Minkäs sille tekee, kun tuntuu, ettei jutun juurta irtoa sitten kerrassaan mistään. Ennen sitä sai kokonaisen ruudullisen tekstiä aikaan vaikka männynjuurista, ja nykyään ei niin millään. Kuka on varastanut mun vireeni? HÄH? Tai no, toivottavasti joku idolsin loppukilpailijoista, niillä kun se vire kuului olevan aina hukassa. Vai voikohan kirjoitusvireellä laulaa? Tuskinpa vaan.

Meidän työjoulukuuselle oli kuulkaas koittanut ankea loppu tuossa viikonvaihteessa. Se tojotti jo viime torstaina niin kuivahtaneena asiakasaulan nurkassa, että pelkkä aivastaminenkin sai aikaan hillittömän ropi-ropi-ropi-ropinan. Hiukan jo hengessäni pohdiskelin, että mitäköhän siitä on ensi viikolla jäljellä... ja, kappas vaan, eilen saapuessani virantoimitukseen oli vastassa mitä surkuhupaisin näky. Tai sellaiseksi voi varmaan kuvailla 20 cm neulaskasassa seissyttä täysin havutonta havupuuta, jonka ruskeaa rankaa koristivat kultapunokset ja kimallepallot sekä koko komeuden kruununa loistanut latvatähti.

Että kyllähän tuo oli pikkaisen päässyt kuivahtamaan. Hmmm. Ja minähän en sitten tunnusta, että kovasti lupailin käydä joulunakin sitä kastelemassa - ihan kuin joulunpyhinä olisin edes muistanut että täällä on joku kuusi, saati viitsinyt edes nuuhkaista tänne päin.

****

Jos sitä nyt lasten kuulumisia vielä vähän luonnehtisi. Niille kuuluu oikein hyvää. Joululahjalelut ovat olleet ahkerassa käytössä, ja olkkarin lattiasta ei ole tehty näköhavaintoa sitten 24.12. aamupäivän. Kaippa se siellä jossain on, tai syytä ainakin on olla, koska aaatonaattona olin tosi ahkera ja vallankumouksellisen reipas - pesin ja vahasin koko komeuden nurkasta nurkkaan.

Äh, siis lapsista mun piti kertoa, eikä lattiasta.

Niin, tässä kirjoittamattomuuteni aikana Pikkuveli on oppinut aivan täysin rutikuivaksi. Juu-u! En edes muista, milloin olisi viimeksi vaippa kastunut. Niin hienosti osaa jo ihan itse mennä potalle kun sattuu tarvimaan. Iso poika. Osaa jo pukeakin vähän itse; vetää housut ja sukat jalkaan ja on niin polleata, paidan kohdalla vielä toteaa ettei osaa.

Joululahjoista Pikkuveljen ehdoton ykkössuosikki on Lassila & Tikanojan roska-auton pienoismalli. Se on NIIN ihana. Aivan huippu. Kakkosena tulee "piipaa-aaton tajji", eli hälytysasema, jossa on talli paloautolle, ambulanssille ja poliisiautolle. Ja kolmantena lienee Ranga-Tanga -apina, jonka älämölöä on saanut kuulla pikkaisen liikaa.

Isosisko elää ennenkuulumatonta prinsessakautta. Tai siis omien sanojensa mukaan hän ON prinsessa. Nii-in. Mitäpä siitä kiistelemään. Se sai kuin saikin joulupukilta sen Prinsessa Alexa -nimisen vauvanuken, joka ääntelee kuin vauva ja juo tuttipullosta kuin vauva (mutta ei luojan kiitos pulauttele, kaki tai kärsi koliikkivaivoista kuin vauva), ja sitä on nyt aseteltu nukkumaan ja herätetty ja syötetty, ja röyhtäytetty. Jep, se siis myös röyhtäisee kuin vauva. Ihmisiä ne on prinsessatkin.

Nyt kutsuu mua työnteon seireenin laulu, siis mentävä on. Huomaan kuitenkin tässä jo saaneeni aikaan rivin jos toisenkin. Ehkäpä vireeni on palautumassa? Varokaa vaan.