Täytyyhän sitä sorvata tänne jotain tekstiä, vaikkei ehtisikään. Ettei näytä uusi hieno blogi niin vallan autiolta!

Mun elämään ei nyt taida kuulua mitään Suurta eikä Mullistavaa. Eikä toivottavasti kuulu huomennakaan, ainakaan yhden asian tiimoilta! Miehen työpaikalla palaveeraavat huomenna, onko sillä töitä vai eikö sillä ole, ja jos on, niin mitä töitä ja jos ei, niin jos sillä sittenkin olisi töitä. Tilanne on todella yhtä sekava kuin miltä kuulostikin. No, mie en muuta pyydä kuin että rahaa tulee jostain lähteestä sen verran, jotta pärjätään. Eli, että on pään päällä katto ja mielellään seinät ympärillä, sähkötkin olis ihan jees, nettiyhteydestäkään en hevillä luopuisi, ylipäänsäkään laskujen ei tarvisi ajautua ulosottomiehen kouriin asti, syöminen on kivaa ja täytyyhän ihmisellä vaatteitakin olla.  

No, me ollaan kyllä tavallaan totuttu tähän. Se on niinkuin aaltoliike, pohjasta pintaan ja taas takaisin, tämä Miehen työtilanne. Toivotaan, että tästä lähtee taas nousu ylöspäin. Saa pitää kaikkia peukkuja kollektiivisesti pystyssä huomenna klo 10.00 alkaen tunnin, pari. Kiitos.

******

Me otettiin Isosiskon kanssa taas vaihteeksi eilen yhteen, tai siis jouduin komentamaan neitiä rankemman kautta, kun ei meinannut suosiolla kerätä lelujaan illalla.

Se ilmoitti: -"Mie en ole sun tyttös!"

-"Etkö? Tottakai olet mun tyttö."

-"Enkä ole! Mie olen iskän tyttö! En ole sinun tyttö enää!"

-"No, mitäs kun äiti tulee hakemaan teitä päiväkodista, enkö sitten saakaan sieltä mukaan kuin Pikkuveljen?"

-"...hiljaisuus....  No... kyllä mie sun mukaan tulen. Kun kyllä mie ASUN täällä... Mut en silti ole sun tyttös!"

Että silleen. Voi sentään. Tosin, hiukan myöhemmin neiti oli kovin katumapäällä, ja tuli oikein vapaaehtoisesti syliin ja kaikkea.

******

Mitäpä muuta... Ei oikein kulje ajatus, kun pohdituttaa tuo Miehen työkuvio nyt kuitenkin, vaikkakin tämä on siis eletty ja koettu jo eräänkin kerran.

Se on muuten tosi hölmöä, miten sitä urputtaa ja valittaa aina kun on tultava töihin, siis niinkuin lomien jälkeen tai maanantaiaamuina...  Sitten, jos työt loppuu, niin kyllä oltais kernaasti siellä työmaalla vaikka mihin aikaan ja kuinka paljon! 

Muutenkin nykyisin saa kyllä olla ikinonnellinen, että jonkunlaisessa työnsyrjässä roikkuu kiinni. Harva se ilta uutisissa kerrotaan, kuinka tehdas siellä ja toinen täällä lakkautetaan / toimintoja supistetaan, ja taas on kiinan pojilla hommia. Tätä menoa ei koko maassa ole kohta yhtään tuotantolaitosta. Ei paljon kannata enää opiskellakaan kuin palvelualalle; partureita, taksikuskeja tai hammaslääkäreitä ei oikein voida viedä ulkomaille.  

Juu, että mie lupaan nyt ja tässä paikassa, että tästä lähtien en valita enää yhtään, että pitää töissä käydä. Tai ainaskin paljon vähemmän kuin ennen. Eipä se tämä minunkaan duuni mikään itsestäänselvyys ole. Laisinkaan.