Olen päätellyt tässä olevani ehkäpä pikkuisen uupunut.

Päivällä töissä kinastelin pomon kanssa, olin nimittäin vuorenvarma että pomo oli laittanut eräät päivämäärät päin prinkkalaa...  ja sitten yllätyin ihan aidosti, kun älysin ettei nyt olekaan vuosi 2007! Tästä lähin pidän mölyt mahassani. Ja suun soukalla.

Eilinen ilta olikin kyllä kaaos ja katastrofi yhdistettynä. Olen nyt ollut maanantaista saakka taas leikisti-yh. Eilen olin jo kiireisen työpäivän jälkeen valmiiksi uupunut, kotona odotti pyykkivuori pesemistä, ruokaa piti laittaa (oli ainekset vain kinkkukiusaukseen, helppo tehdä mutta valmistuu ikuisuuden), lapset olivat kärttytuulella ja oli pakko vielä illalla lähteä lähikauppaan leivän ja maidon hakuun.
Pisteeksi iin päälle meidän virustorjunta-palomuuri alkoi päivittää itseään, ja kun sen enempää niitä pikkuikkunoita lukematta menin ja keskeytin päivityksen, se ohjelma katosi! Puf!  Samaan aikaan tietysti Isosisko istui kakalla ja huusi pyyhkimään, Pikkuveli putosi sohvalta otsalleen ja huusi lohdutusta, pesukone piipitti pysähtyneensä, ruoka oli hilkulla kärähtää, sekä puhelin soi (mummo halusi vaan tietää, miten päiväkodin laskiaisrieha meni). Ja kello tikitti kohti lasten nukkumaanmenoaikaa, eikä kaupassa oltu vielä käyty. Eläköön. Lisäksi nettioperaattorin sivuilla sattui juuri eilen kaikista maailman päivistä vallitsemaan "tilapäinen toimintahäiriö" (suorastaan v*ttuilua sanon minä), jotta en vaan mitenkään helposti saanut meidän virustorjuntaa palautettua ennalleen. 

Sellainen ilta. Ei kai ihme, että tässä menee jo puurot ja vellit ja vuosiluvutkin sekaisin.

Tänään ajattelin sitten piristää itseäni, ja käväistä töiden jälkeen vaatekaupassa hankkimassa pitkästä aikaa vaikka jonkun kivan puseron. Työkelpoisen sellaisen, ihan hävettää kulkea aina noissa iänikuisissa vetimissä.
Justiinsa joo, ainoa joka siitä reissusta piristyi, oli mun olematon laihduskuurini! Mitä ne oikein tekee niille sovituskoppien peileille? Ei herranjumala mun vatsa ihan NIIN valtaisa voi olla. Tai jos on, niin nyt on kyllä hätä. Tosi hätä. Siitä raskausarpisesta pullataikinasta on p a k k o päästä eroon. Eikä siihen käsittäkseni voi vaikuttaa muut kuin minä itse. Joten nyt tässä vasta uhkunkin pyhää tarmoa ja uhoa, hemmetti, kesään mennessä tuo löllyvä vararengas on muisto vain.

Jaa että miten sen puseron oston kanssa sitten kävi? No, mulla on nyt yksi oikein ihana, muodikkaan ruskea, varsin työkelpoinen paita, joka ei mahdu kunnolla päälle. Sitten mulla on myös uudet haalistetut farkut, jotka eivät mahdu kunnolla päälle. Lisäksi mulla on yksi pankkitili, joka on erittäin... hmmm, tyhjä. Ja luultavasti myös yksi aviomies, jolta ei varsin todennäköisesti riitä ymmärtäväisyyttä koskien edellistä seikkaa (mikä vika siinä kaurapuurossa muka on?).

Ehkä olen tosiaankin levon tarpeessa.