Hei tämä uudistunut Vuodatushan toimii nopeasti kuin ajatus! Uskokaa tai älkää, mutta olen viimekin viikolla yrittänyt useamman kerran vuodattaa tänne jotakin, mutta kun ei aukene niin ei aukene. No, nytpä aukeni. Ja sutjakkaasti sittenkin.

Sitten viimekertaisen epätoivoisen ovi-aiheen on tapahtunut seuraavaa: meille tulee uusi kuisti. Tai siis, eihän se mistään nyt ihan noinvain tule (tulisikin!), vaan se täytyy rakentaa, mutta kuitenkin. Tultiin siihen tulokseen, että tuota nykyistä kuistinkuvatusta ei voi enää ensi talvena katsella (tulee muuten aika kalliiksi ostaa uusi ulko-ovi joka talven jälkeen, nykyinen on nyt tosiaan lopullisesti rikki), koska se routii ja siitä sitten johtuu, että ovi hajoaa, koska se vääntyy kuistin liikkuessa. Niinpä Mies saa nyt sitten muutamaa vuotta ajateltua aiemmin haluamansa lämpimän kuistin - ja nyt kun asiaa on tässä mutustellut, se tuntuu minustakin oikeastaan erittäin loistavalta ajatukselta. Kuistihomma nytkähtää toden teolla liikkeelle tuossa maaliskuun puolivälissä, saamme suunnilleen silloin uuden kuistin piirustukset käteen. Mahdollisesti jo toukokuussa on sitten rakennustyömaa ulko-oven edessä...  siitä tuleekin sikäli mielenkiintoista, koska meillä on vain yksi uloskäynti talossa - kuinkahan sitä lasten kanssa siitä ainoasta ovesta tuolloin kuljetaan. Tai sitten täytyy kavuta ikkunan kautta :). On kai sitä maailmassa hullumpaakin nähty.

(Pieni, mutta ikävä, pointti tuossakin rempassa tosin on se, että se täytyy kustantaa olemattomilla rahoilla. Josta syystä saamme luultavammin ihailla makuuhuoneen räikeitä mandariiniboordeja hamaan hautaan asti.)

Kurjaa tässä on se, että viimekesäinen ulko-oviremontti meni täysin hukkaan. Ja se, että ne talomme myyjät olisivat voineet vaivautua edes kertomaan tälläisestä kuistin routimispulmasta. Grrrh. Eipä ole ensimmäinen "yllätys", mikä talossa on vastaan tullut, ja mistä on unohdettu meille mainita, mutta ehkäpä suurin. Ja toivottavasti viimeinen.

Sen verran tässä on viisastunut, että se paljonpuhuttu kuntotarkastus omakotitalokaupan yhteydessä on lähinnä iso vitsi. Jos vielä joskus taloa ostomielessä katselee, niin osaa kyllä vaatia hiukan perusteellisempia selvityksiä asioista, kuin pintapuolista koputtelua ja jahkailua. (Huomautan yhä meidän olevan kuitenkin taloomme varsin tyytyväisiä, eikä mitään muuttoaikeita ole mihinkään suuntaan. Todellakaan.)

Lapsetkin olla porskuttavat vanhaan malliin. Isosisko, siis Pimu, ilmoitettiin jo eskariin ensi syksyksi, kuvitelkaa. Mun pieni tyttöni on jo kohta esikoululainen! Täyttääkin muutaman viikon kuluttua kuusi vuotta, eli tiedossa on lastenjuhlat (apua).

Olisikohan ihan ennenkuulumatonta ja typerää, jos jättää synttäreillä ne vieraslahjat hankkimatta? Mulle kun ei ole koskaan mennyt jakeluun se asia, että kaikille synttärivieraille pitää olla lahja...  eikö se riitä, kun on kivat juhlat ja herkkuja ja leikkejä sun muuta mukavaa. Sitäkin pohdin, jos pitäisi ne lastenkutsut ja "yleiset" synttärijuhlat samaan aikaan - pääsisi yksillä järjestelyillä, mutta toisaalta meidän pikku talomme pullistelisi liitoksissaan. Toisaalta taas ei tarvitsisi itse paimentaa koko laumaa...  hmh.  Tyttö haluaa viettää "prinsessasynttärit", mikä on sikäli oikein hyvä juttu, että vieraiksi kutsutaan vain tyttöjä :). (Haluaisikohan Remukin viettää tulevaisuudessa prinsessasynttärit? Ajatuskin kuudesta-seitsemästä riehakkaasta pojasta juoksentelemassa ympäri taloa nostaa hien pintaan.)  Nämä ovat siis tytön ensimmäiset kaverisynttärit - viime vuonna iski flunssapöpö juuri synttärien aikaan, ja juhlat piti perua.

Olen muuten sokerilakossa. Mitäs siihen sanotte. En tiedä miksi, mutta makean syömisestä tulee nykyisin ihan ällö olokin, eikä oikein tee edes mieli mitään herkkuja. Ainoa poikkeus on tumma suklaa - mutta sehän on kuulemma terveellistä. Ja voihan olla, että siinä sivussa katoaa vyötäröltäkin sentti tai kaksi.

Se ei tosin olisikaan yhtään hullumpi juttu; kohtahan on herranjestas taas kesä (vastahan se nyt oli!) eikä voi kätkeä tuota pelastusrengasta villapaitojen ja pitkän talvitakin alle. Tai voi toki, tietysti, mutta luultavasti sillä konstilla saa valkotakkiset (uuden kuistin) ovelle melko äkkiä. Toisaalta, jos heittäytyisi hulluksi, niin elämä voisi olla paljon helpompaa, koska silloinhan saisi tehdä juuri mitä mieleen juolahtaa välittämättä ympäristön mielipiteistä, koska on hullu. Haa! Mikä oivallus!