Täällä sitä taas ollaan kotona ja vietetään leppoisaa laatuaikaa lasten kanssa. Voisi ehkä ollakin leppoisaa, jos joku saisi Isosiskon ymmärtämään, että sen lelut eivät ihan oikeasti mene pilalle, jos Pikkuveli sattuu koskemaan niihin, tai jos joku selittäisi Pikkuveljelle, ettei siihen menehdy, jos joutuu odottamaan jotakin asiaa yli kaksi sekuntia. Sen pidempää kärsivällisyyttä ei pojalle ole suotu.

Haaveilin tänään meneväni, ansaitusti uuvuttavan työpäivän jälkeen, ihan omassa rauhassa kävelylenkille - no, haaveeksi se jäikin. Miehelle tuli työhäly, ja siispä rentouttavan kävelyn ja huurteisten puiden ihailun sijaan saan kuunnella täällä tuota korvia riipivää kiljumista (kuulisitte vaan, Pikkuveli huutaa parhaillaankin antaumuksella ja korkealta ) ja toimia erotuomari-ensihoitajana. Huokaus. Jonkunlaista draaman tajua noiden kahden kyllä täytyy omata, niin surkeita ne osaavat olla, kun toinen (vaikka vahingossakin) tönäisee, tai muksahtavat nenälleen, tai mitä nyt hyvänsä. Silloin tällöin epäilen myös jotakin kaksisuuntaista mielialahäiriötä - kuten nytkin - äsken huudettiin kurkku suorana raivoitkua, ja nyt käkätetään kippurassa keskellä lattiaa. Normaalia?

Oikeasti, niin mahtavat ja ihanat lapset kuin meillä onkin, niin kyllä niitten kanssa silti joskus hermopiuha venyy äärimmilleen.

Töissä vallitsee nykyään tilanne, jota voisi kutsua kaaoksen ja katastrofin yhdistelmäksi. Mä en ole vieläkään keksinyt, miten voisin jakautua kahteen paikkaan yhtä aikaa. Kun ei sitä kloonauskonetta ole kaiketi kukaan saanut vielä värkättyä, tai ei ole ainakaan tunnustanut. Tosin joskus kyllä epäilen, että meillä lymyää täällä ihan omassa kotona jossakin komerossa  yksi sellainen, tai sitten Pikkuveljellä on se minulta puuttuva kyky olla monessa paikassa yhtä aikaa. Harmi vain, se käyttää taitoaan lähinnä tihutöitten tekoon, eikä ollenkaan hyödyllisesti, kuten vaikka siivoamiseen, tai pyykkien viikkaukseen, tai leipomiseen, tai mihin nyt sellaiseen tarpeelliseen hyvänsä.

Mä voisin kloonata vaikka yhden silmäparin lisää tuonne selkäpuolelle, olisi huomattavasti helpompaa tämä elämä, kun voisi tehdä sitä mitä tekee, ja samalla mutkattomasti vahtia lapsia. Eikä muutama ylimääräinen käsiparikaan pahitteeksi olisi. Tai ainakin tarvisin ison kasan hermoja ja kaikkia varapäreitä. Ärh!

Luoja. En kyllä edelleenkään tajua, että kun kerta leluja meillä on niin että nurkat pullistelee, niin minkä kumman takia noitten pitää saada leikkiä yhtä aikaa just sillä yhdellä ja samalla? Ikinä ennen en ole Isosiskon nähnyt olleen kiinnostunut tuostakaan rekka-autosta...  eikai tässä auta kuin lähteä taas kertaalleen selvittämään tuotakin soppaa. No, onneksi mulla on kohtalotovereita. Tai ainakin luulisin niin. Hyvä sylvi sentään. Ja sitäpaitsi pesukone (se on edelleen ihana) pysähtyi just, kai niille pyykeillekin tarttis jotakin tehdä...

No, jos hyvin menee, niin ensi yönä tässäkin huushollissa saa ehkä jopa nukkua. Sepä olisikin mukavaa vaihtelua se.