Mä haluun kotiin! Tosi tylsää. Kaikki lähtee täältä perjantaisin litomaan jo klo 15, mutta minä tyttö senkun istua napotan ja odotan että perheeni pää saa jotkut tavarat vaihdettua yhdestä pahvilaatikosta toiseen (? siis se saa palkkaa tuosta) ja tulee sitten vasta noutamaan. Ei ole järkeä lähteä kävelemäänkään, koska a) sataa ja b) siinä ajassa, kun paarustan päiväkodille + sieltä lasten kanssa kotiin, niin ukkokin on taatusti jo kotipihassa autoineen.

Siispä kulutan tässä aikaa. Trallallaa...

Sunnuntaina aiotaan suunnata mazdan nokka kohti pääkaupunkia (vaviskaa!). Mennään kyläilemään siskon ja miehensä uuteen kotiin, Mies asentaa niille samalla lautasantennin seinään. Kiintoisaksi homman tekee se, että eikös nyt sitten povata just ekoja lumisateita eteläänkin sunnuntaille, eikä meillä mitään talvirenkaita vielä silloin autossa ole. Toivottavasti ehditään takas kotiin, ennenkuin vallitsee suunnaton pääkallokeli.

Sinänsä on mukava nähdä, kuinka siskon vatsanseutu on jo pyöristynyt - enää kolmisen kuukautta laskettuun aikaan! Miten kummassa toisten ihmisten raskaudet meneekin niin nopeasti. Omalla kohdalla olin kummallakin kerralla aivan vissi, että olen maailmanhistorian ensimmäinen tapaus, jonka vauva jäi pysyvästi mahaan, ja joudun ähkimään lopun ikääni turvonneena norsuna. No, tuo jälkimmäinen kohta nyt ei tosin kovin kaukana ole  tässä normaalitilassakaan...

Hoh hoijaa. Onkohan tuo kello tuossa ruudun alareunassa rikki, vai miksi se etenee hitaammin kuin tervattu etana...   *haukotus*...