Ihan ensin, kiitos haasteesta kirjameemiin, Kirsi ja MamaRosa! Lupaan vastata siihen heti, kunhan joudan hetkeksi pohtimaan niitä vastauksia. On jotenkin pitänyt haipakkaa tässä viime päivinä...

...eli, jotta keittiöremontti ja elämä ylipäänsä ei nyt liian helppoa olisi, sairastui Isosisko perjantaina oksennustautiin. Keittiöasentaja hääri alakerrassa, ja tyttö oksensi yläkerrassa. Loistavaa.

Lauantaina olikin Suuren Puusavotan vuoro - meille tuotiin pihaan kymmenen mottia koivuklapia, ja se kaikki oli saatava pinottua kiireen vilkkaa. Isosisko oli onneksi sen verran toipunut, että jaksoi olla ulkosalla, jopa lastasi puita kottikärryihin (naapurin sellaisiin, ei meillä omia ole, onneksi on ystävällisiä naapureita) reippaana Pikkuveljen kanssa. Tuon pinoamisrupeaman jälkeen oli aivan uskomattoman nuutunut olo, suunnilleen kuin olisi höyryjyrän alle jäänyt. Uh. No, nyt ei tarvi varmasti pariin vuoteen moiseen rumbaan ruveta.

Sunnuntai vain meni, älkää kysykö, mihin - en tiedä oikein itsekään. Koomassa pinoamisen jälkeen, oletan. Ai niin, maalasinhan mie yhden seinänpätkän, sen uuden, mikä piti rakentaa keittiön yhden seinän jatkeeksi.

Maanantaina tuli keittiöasentaja hommiin toistamiseen - ja *ta-daa* - Pikkuveli alkoi oksentaa aamulla klo 07.15. Ei muuta kuin soitto töihin ja päiväkotiin. Ja taas asentajasetä ahkeroi koko pitkän päivän, yläkerrasta kantautuvien oksennusäänten säestyksellä. En edes tahdo tietää, mitä se meidän huushollista tuumii. No, sai kuitenkin työnsä päätökseen, tai ainakin melkein...

Eikä se siihen loppunut. Maanantai-iltana alkoi Mies oksentaa. Eh heh heh.

Eilen vietin kotipäivää, koska Pikkuveli ei ollut vielä päiväkotikuntoinen. Mies makasi sohvalla parannellen vatsaansa, lapset leikkivät ja sitä rataa. Illalla sitten tuumittiin, että laitetaanpa uuni ja liesitaso paikalleen, jotta saadaan huomenna (eli tänään) ihan oikeata ruokaa! Putkimieskin löytyi ihmeen kaupalla, ja jos hyvin käy, tänään saatetaan saada keittiöön jopa toimiva vesihana ja viemäri.

Uuni mennä muljahti omaan koloonsa ihan nätisti, paitsi että sen takana olevaa pistorasiaa täytyy hiukan siirtää - uuni jää etureunasta pikkuisen liikaa ulos muuten. No, se nyt ei ole iso homma, varttitunti suurinpiirtein. Vaikka kyllähän tuokin jurppii.

Sitten liesitaso. Sepä ei mahdukaan siihen, mihin pitäisi. Ja nyt ei kyllä naurata yhtään. Luultiin ensin, että liesitason alapinnan takareunassa oleva kytkentärasia ottaa kiinni johonkin - ja Mies pontevana ajoi pistosahalla reiän tason alla olevaan tukipuuhun. Vaan ei. Lopulta tajuttiin, että keittiösuunnittelijalle - ei niinkään asentajalle - on kertakaikkiaan käynyt virhe; liesitason alla on vetolaatikko, jota siinä ei keittiötä tilatessa piirretyn kuvan mukaan pitäisi olla. Siksipä taso ei mahdu koloonsa. Ja jos vaikka mahtuisikin, niin se vetolaatikko ei mahdu toimimaan, koska liestason alapuolella kulkee sellainen kummallisuus kuin virtajohto. Käsittääkseni keittösuunnittelijan voisi olettaa moisen seikan tiedostavan. Hrmph.  Ei muuta kuin puhelin kuumaksi tänään. Hemmetti. Miksei mikään voi koskaan mennä niin kuin etukäteen luulisi? Ainakaan, mitä remontteihin tulee.

Sen tiedän, että kun tästä joskus selvitään, en syö mikroruokaa enää ikinä.