Mulla on tänään totaalinen evvk-päivä. Ei vaan vois vähempää kiinnostaa. Ei niin mikään. 

Kai näitä päiviä on joskus kaikilla? Kun ei huvita eikä nappaa, ja kaikki on niinkuin ihan sama. Siis ihan sama. Kuulitteko? Tekis mieli laittaa hevirokkia soimaan ja lujaa. Tai vetää pää täyteen.  Tai jotain yhtä järkevää ja aikuismaista. Minkä hemmetin takia sitä ylipäänsä pitää olla aina niin saamarin järkevä ja aikuismainen?

Jos nyt yritän kaivaa jokusen päivänpilkahduksen tästä suosta, niin

1) lapset meni iloisina päiväkotiin, kumpikaan ei itkenyt, kiukutellut eikä mitään. Eikä Miehen potema flunssa ole iskenyt vielä kumpaakaan. Eikä edes minuun. Jee.

2) sain huuto.netissä tavarat kaupaksi huomattavasti odotustani paremmilla hinnoilla. Jee.

3) kävin kuin kävinkin perjantaina vielä uimassa - aurinko paistoi laiturille kuumasti kuin keskikesällä, ja vesikin oli piirun alle 18-asteista. Jee.

4) sisko kävi puolivälin ultrassa (jo!) ja kaikki oli hyvin, vauvalla on kuulemma äitinsä nenä. Jee.

Että kaikenlaista hyvääkin sitä tänne kuuluu, mutta silti on mieliala miinus kymmenen.

Toisaalta sitten taas on ihan ääliömäistä olla pahalla tuulella ja tarpoa synkkyyden suonsilmässä, kun on ihmisiä, joilla on ihan oikeita ongelmia ja murheita. Semmoisia, joista mie pösilö en edes tiedä mitään, enkä varmaan tahdo tietääkään.

Taidan olla vähän pönttö.