Kuinka pienestä asiasta sitä voikaan ihminen tulla onnelliseksi! Kuten nyt pyykinpesusta.

Kaikki alkoi viime keskiviikkoiltana laitettuani koneellisen tummanvärisiä vaatteita pyörimään. Olen jo jonkun aikaa huomautellut, vihjaillut ja motkottanut Miehelle, jotta meidän pesukone on pitänyt pitkän aikaa ihan omituista räminää. Vaan eipä tuo ole korvaansa lotkauttanut (akkain puheita, hrmph), eikä yleensä ole sattunut olemaan edes kotona silloin, kun masiina on veivannut vaatteita puhtaaksi.

Vaan tällä kertaapa oli. Itse asiassa tämä oli vielä pahempi rytinä kuin ennen, tai sitten armeijan miehistönkuljetuskopteri lensi matalalentoa talon yli just samalla hetkellä. Huh. Täytyy sanoa, että olin jo vähällä napata lapset kainaloon ja singota ovesta pihamaalle pakoon moista jyskytystä.

Niin että se siitä pesukoneesta sitten. Ja koska Mr. Murphyn erehtymättömät lait ovat aina voimassa, olin juuri edellisenä päivänä harmitellut auton kallista ruostesuojauslaskua ja tokaissut, että tuolla rahalla olisi saanut uuden pesukoneen, kunpa nyt kone kestäisi kesään ja lomarahoihin asti...  Aivan. No, ei kestänyt. Eikä oikein budjetissa sattunut lojumaan ylimääräistä pesukonerahaa varattuna tammikuulle. (Outoa.) Mutta mikäpä siinä auttoi kuin painella kodinkonekauppaan (Pyykkilauta ja palju -ehdotukselle en oikein lämmennyt. (Vielä oudompaa.)) ja hankkia uusi apparaatti vanhan tilalle.

Kone saapui lauantaina, ja kyllä se onkin ihana. Niin hyvä ja nopea ja näppärä ja kaikkea, ja tekee niin puhdasta. Oih. Rumpukin vetää peräti 7 kg, sinne sitä mahtuu kuulkaa vaate poikineen. Kyseessä on LG:n suoravetokone, toivottavasti on kestävää lajia. Ainakin koko viikonlopun se veivasti uskollisesti valittamatta. Tosin ei se aivan äänetön ole, niinkuin kauppias väitti (pitäisikö mennä vaatimaan hinnanalennusta), mutta verrattuna vanhaan kyllä ihan jotain muuta. Olen ehkä melkeinpä yhtä innoissani kuin Mies silloin kun auton osti.  Vielä kun joskus saisi sen maksettuakin... (nii-in, auton sekä pesukoneen).