Voi pojat, että ulkona on kaunista. Niin valkoista ja lumista.

Pikkuveljen joulujuhlissa keskityttiin eilen lähinnä joululaulujen laulantaan, glögin ja torttujen nauttimiseen sekä yleiseen rupatteluun. Varsin rennot bileet siis. Lapsillakin oli kivaa, mennä temmelsivät ympäri ämpäri. Juhlat pidettiin päiväkodin eskariryhmän tiloissa, joten siellä olikin jos vaikka mitä uutta ja ihmeellistä kapistusta hyllyissä, kuten helmitauluja. Sekä piano. Meidän muksut olivatkin innoissaan, koska mummolassakin on piano, ja äiti osaa jopa hiukan sillä soittaa (tosin lupaava pianistin urani katkesi joskus 15-vuotiaana kun ihan mikä tahansa muu kiinnosti soitonopiskelua enemmän). Isosiskon harmiksi tosin en suostunut rimpauttamaan sävelen puolikastakaan eilen illalla. Huh. Joku tolkku...

Nämä olivatkin sitten vihoviimeiset joulujuhlat tuon päiväkodin historiassa, tai ainakin noissa tiloissa. Talo sulkee ovensa ensi heinäkuun lopussa, ja avautuu uudelleen vasta sitten, kun remontti (tahi sitten kokonainen uusi päiväkoti, kukaan ei vielä tiedä ja asiasta kovasti kättä nyt väännetään päättävillä tahoilla) on tehty - eli luultavasti loppuvuodesta 2007. Saapa nähdä, mistä järjestyy ensi syksynä uudet hoitopaikat sitten. Toivottavasti ei kovin kaukaa, koska Miehen työkuvioista ei luultavasti Luojakaan tiedä sen enempää kuin me, ja minullahan ei autoa ole käytössä. Ettei tarvitsisi tallustaa toiselle puolen kaupunkia sentään. Mutta, se on sen ajan asia, ja eiköhän tuossa kevään mittaan sitten homma selkiä, ja luulisi nyt että perheiden tilanne otetaan kuitenkin huomioon. Eli ei aikomustakaan stressata tuon takia. Nou.

Mulla on nyt jotenkin harras joulumieliolo.Vaikka oikeastaan pitäisi olla hirveä paniikki ja kriisi. Tuli nimittäin tuossa mieleen, että lasten lahjat on hankittu juu, mutta kaikki muut ihmiset! Pitääköhän Miehellekin ostaa jotain...  meillä on vuosia vanha keskinäinen sopimus, ettei osteta toisillemme joululahjoja, mutta silti...  Ja vaikka niin sitä ajattelin, etten aikuishenkilöille hanki mitään tavaraa, suklaata tai joulukahvia tai kukkia korkeintaan, niin nyt kun joulu alkaa uhkaavasti kolkuttaa ovelle, tulee kumminkin sellainen olo, että olisihan se nyt  mukavaa edes jotain antaa kaikille, vaikka ihan pientä. Niinpä, pientä juu, mutta mitä? Apua.

Vaan en suostu nyt tuollakaan asialla stressiä kehittämään, on kertakaikkiaan niin kaunista, sinistä ja lumista, puiden oksat notkollaan lumikuormansa alla ja kaikkea. On tässä talvessakin puolensa. Oijoi.