Nyt täytyy myöntää, ettei ole aika eikä energia riittänyt kirjoittelemaan. Mutta jospa tämä tästä.

Viime viikko sujui varsin sutjakkaasti, nääs. Ensiksi oli tämä raastava etäsynnytys. Siitä kun ei meinannut tulla toista tolkkua, kunnes vihdoin ja viimein sain helpottavan uutisen tiistain vastaisena alkuyönä - siskolle syntyi pieni suloinen poika, 2700 grammaa ja 47 senttiä. Siis niiiiiiin pieni! En ole herraa vielä nähnyt kuin valokuvassa, mutta jo senkin perusteella olen täysin hurmattu, mahdottoman suloinen pikkuinen nyytti.

Maanantaina kävin myös juurihoidossa (piru periköön juurihoidot), ja sen takia hammasta särki koko viikon niin, että popsin aivan liikaa särkylääkkeitä, josta syystä kärsin sitten pahoinvoinnista. Loistavaa.

Keskiviikkona sairastui pikkuveli kurkunpääntulehdukseen, eli dramaattisemmin valekuristustautiin. Siinähän ne yöt sitten menivät, kun ei poika pystynyt olemaan lainkaan vaaka-asennossa, eikä siis saanut nukuttuakaan kuin pystyssä. Kamala tauti sekin, kuunnella, kun oma lapsi on tukehtumaisillaan. No, me päästiin kuitenkin helpolla, ei tarvinnut lähteä edes sairaalalle hengittelemään happihöyryjä (vai mitä ne nyt siellä antaakaan), raastavaa se oli silti.

Lisäksi mulla on töissä töitä enemmän kuin laki sallii, tuuraan tässä pari viikkoa työpariani o.t.o. Olis kyllä ihan paikallaan, että siitä maksettaiskin jotain, mutta hah.

Tällä viikolla olen sitten leikisti yh, kun Mies on töissä ties missä, joten ohjelmaa riittää. Isosiskolla on torstaina päiväkodissa hiihtoa, eikä olla suksia vielä edes kaivettu esiin (itse asiassa ne on varmaan turhan lyhyet sille, täytyypä kysyä löytyisikö serkuilta pidempiä), olisi sitäkin kai ihan hyvä edes vähän kokeilla ensin, tai edes säätää siteet kengille sopiviksi. Ihan myötätunnosta päiväkodin tätejä (on siellä muuten nykyään yksi setäkin!) kohtaan, kun ajattelee että itse hiihdätyttäisi 24 lasta ja jokaiselle sitoisi sukset jalkaan ja sauvat käsiin, nostelisi ylös kun kaatuvat jne...  hullun hommaa, sanon minä. Mutta kai ne ihan vapaaehtoisesti sitä haluavat.

Pikkuveli on ollut eilen sekä tänäaamuna kuin takapuoleen suolapanoksen saanut kontio, aivan käsittämättömän pahalla tuulella. Sinne se on päiväkotiinkin jäänyt kiukkuisena kuin ampiainen, vaikka tänäänkin herran bestis oli oikein varannut bussin ja kuormurin niitten leikkiä varten valmiiksi. 2-vuotiaat...  *huokaus*.

Vaan nyt kumpuaa ansiotyön iloinen kutsu korviin...  puhelin soi nääs.