Eilen tosiaan mietin, että kyllä Pikkuveljelle olisi pitänyt antaa nimeksi Remu-Eetu,väliviivalla. Poika kun on nykyään aivan kertakaikkisen ja mahdottoman riehakas. Isosiskon mukaan "päiväkodin toiseksi riehakkain poika".

Tuosta innoittuneena päätin tästä lähin kutsua meidän muksuja täällä blogissa nimillä Remu ja Pimu :). Mitäs siihen sanotte. Tai no, älkää sanoko mitään.

Omakotitaloasumisen onni ja autuus valkeni uudessa muodossaan meille eilen illalla. Mehän urakoitiin kesällä ja vaihdettiin uusi ulko-ovi taloon, siis ulommainen ovi, se josta mennään kylmälle kuistille. Nyt kireitten pakkasten myötä sille uudenuutukaiselle ovelle on tapahtunut jotakin omituista. Se näyttää ihan hyvältä, mutta jostakin merkillisestä syystä sitä ei meinaa saada kiinni eikä auki. Ei näytä hankaavan mihinkään, se vaan on jotenkin jumissa.

Onneksi meillä ei vielä ole itsenäisesti kulkevia pikkukoululaisia, koska lapsen voimilla siitä ovesta ei pääsisi nyt sisään, eikä välttämättä uloskaan. Näillä näkymin Pimu joutuu itsenäistymään tokaluokalla, eli 2½ vuoden päästä, jospa siihen mennessä olisi ovet fiksattu. Ei se sisempikään nimittäin ihan priimakunnossa ole, tai ovessa itsessään ei ole vikaa, mutta siinä on kamalan hankala lukko. Lukon vaihto nyt ei toisaalta mikään valtaisa operaatio ole, onneksi. 

Taisi siis tulla kesäksi taas kuistiremppa. Huoh. Eli eipä tartte juuri pohtia, mitä kesällä tekisi kun on tiedossa jo jos ja vaikka mitä remppaa, maalausta ja laittamista. Siltikään en mistään hinnasta muuttaisi takaisin rivitaloon! (taidan olla vähän outo)

Olen muuten nukkunut viime yönä 2 tuntia. Jippii. Se on kyllä käsittämätöntä, miten sitä kuitenkin pysyy hereillä ja peräti jaksaa tehdäkin jotakin. Syynä huonoon uneen oli miehen kuorsaus (sillä on kamala nuha, mistä moinen) ja sitten se typerä ovi, joka alkoi temppuilla toden teolla iltamyöhäisellä ja jäi kaivertamaan mieltä.

Taidanpa tästä siis lähteä kumoamaan saavillisen kahvia kitusiini. Kofeiinia kiitos!