Kappas, sitä ollaan jo tiistaissa. Tällä viikolla maanantai mennä muljahti niin näpsäkkäästi ohi, etten kerennyt edes masentua sen takia.

Ihanan kirpeän pirteä ilma! Ai että mie tykkään näistä syksyn ekoista kirkkaista pakkassäistä. Nyt oli jo muidenkin päiväkotilasten vanhemmat havahtuneet, eikä me oltu enää ainoita toppavaattein ja lämpimin kengin varustautuneita. Isosisko sai tänään päälleen ihan uudet talvihaalarinsa - rupesin ajattelemaan, että minkä takia sijoitan kauhean kasan rahaa oikein corduravahvistettuun pukuun (tosin sellaiseksi se oli aika edullinen), ja sitten roikotan sitä komerossa raaskimatta pukea tytön päälle. Aamulla meitin keittiön ikkunan mittarissa oli 7 astetta pakkasta, joten ei se puku ainakaan liian kuuma ole. Ja pitkällä käyttöiällä mun maalaispääni mukaan rahalleen saa enemmän vastinettakin. Pikkuveljellä onkin oikein kelvollinen siskon vanha haalari tähän alkutalveen, sen paraatipuku (mummon sponssaama) otetaan vasta sitten oikean lumitalven tultua käyttöön. Mutta se talvihaalareista. Meillä on niitä kylläkin kasoittain, koska vasta sain työkaveriltani sen pussillisen. Ikävä kyllä en ole ehtinyt korjata niitten jalkalenksuja ja niitä pikku repeämiä...  no, jos jäävät pitämättä, niin lahjoitan johonkin vaatekeräykseen ne sitten vaikka. Ovat oikein hyviä pukuja esimerkiksi jollekin itänaapurin rahattomalle lapselle. Niin siis, ei enää sanaakaan talvihaalareista. Stop.

Sunnuntainen Helsingin keikka onnistui mainiosti. Tosin lautasantennin asennus meinasi mennä pyllylleen. Olin siskolta kysynyt vain, kasvaako siellä niiden talon eteläpuolella puita, ja sisko totuudenmukaisesti vastasi, ettei kasva. Hyvä niin. Mutta. Koska kyseessä on Helsinki, niin mun olisi tietysti pitänyt älytä tiedustella puiden sijaan, että onko siellä etelän puolella taloja? Nimittäin oli. Pirhana. No, kahden naapuritöllin väliin jäi juuri sellainen suht sopiva pieni rako, jonka kohdalle sitten yritimme sihdata lautasantennin, ja 4½ tunnin hiusten repimisen ja voimasanojen luettelun jälkeen kanavat alkoivat kuin alkoivatkin näkyä! Epätoivo siinä kyllä meinasi iskeä. Nyt kelpaa siskon sitten tulevina imetysmaratoneina kölliä vaavan kanssa sohvan pohjalla, kun on kanavia mitä katsoa.

Tenavatkin viihtyivät kylässä mainiosti, itse asiassa olivat niin kotonaan, että siskon kissaparka ei uskaltanut viiksikarvaansakaan näyttää, vaan luikahti salamana vaatekomeron perukalle ja pysyi visusti siellä. Viisas eläin.

Tänään olemme ajatelleet estää huomiseksi luvatun lumimyrskyn vaihtamalla talvirenkaat autoon. Vähän sama juttu kuin se, että silloin kun ottaa pilvisellä säällä sateenvarjon mukaan niin ei varmana sada.