Täällä työmaalla on kuulkaa nykyisin niin hiljaista ja autiota, että suorastaan kuulee miten aika hiljalleen matelee eteenpäin. Nimittäin tosiaankin ma-te-lee.

Kunnes iltapäivällä klo 16 alkaen se ottaa taas ihan himuisen spurtin, niin että hädin tuskin ehtii silmiä räpäyttää ja on keskiyö. Omituista.

Mulla on jäljellä vielä viisi, 5, työaamua ennen kesälomaa! Vaatii kyllä ennenkuulumatonta itsensä (henkistä) ruoskimista, että tänne jaksaa raahautua vielä niin monta kertaa ja teeskennellä motivoitunutta. On nimittäin jokseenkin pöljää (suorastaan umpityperää) täällä kököttää, kun näin kesäaikaan tämä meidän koko pulju on vaipunut unholaan eikä tänne kukaan tule. Eikä soita. Hoh hoijaa. Mutta koska käytävän seinällä meitä työläisparkoja ahdistavasti tuijottaa hirviö, tuo kaiken viimeisenkin vapauden riistäjä, epäinhimillisyyden tiivistymä, Kaamea Kellokorttilaite, niin ei auta kuin kuuliaasti kököttää.

Lapsetkin joutuivat täksi viikoksi varahoitoon, meidän oma päiväkoti suljettiin juhannukselta koska siellä ei olisi ollut enää kuin muutama lapsi hoidossa. Nyt ne sitten ovat vieraassa, SUURESSA päiväkodissa. Kaippa ne siellä pärjäävät, ainakin eilinen päivä oli Remun mielestä "sikakiva" ja Pimukin oli saanut jo liudan uusia kavereita. Mutta koska minä olen oma pönttöpäinen ylihuolehtiva itseni, niin olen suurinpiirtein varma että ne vieraan päiväkodin tädit unohtavat, noin vain siis, meidän lasten olevan siellä ja kadottavat ne, tai jotakin. Juu, tosi realistista... tiedän. Mutta realismi ja minä ollaan kuin öljy ja vesi.

Koska tämä vieras päiväkoti sijaitsee luonnollisesti meiltä kotoa katsoen päinvastaisessa suunnassa kuin tämä minun vankileir... työpaikkani, niin tällä viikolla mulla menee jalkaisin työmatkaan liki tunti! Ja me sentään asutaan yhden vaivaisen kilometrin päässä täältä. ETTÄ SEKIN VIELÄ. Ollapa oma auto!

Jaa. Jatkan kitumista. Montakohan sekuntia on 3 tuntia 7 minuuttia...   ?