Jostain kumman syystä mun loistokkaassa elämässäni on lakannut tapahtumasta mitään. Kun en tännekään oikein saa jutunjuurta aikaan. Höh. Tai sitten blogisuoneni on vaan pulpunnut tyhjäksi. Traagista! Toisaalta on kyllä pidellyt pienoista hoppuakin, ettei oikein ehdi ajatuksen kanssa istahtaa alas näpyttelemään.

Sain tuossa työkamulta säkillisen talvihaalareita. Siis nimenomaan sain, se ei suostu ottamaan rahaa vastaan ei niin millään. Se oli siivoillut eilen kotona kaappiensa perukoita, ja tuuminut, että jos meillä vaikka olisi nyt syksyllä käyttöä tuollaisille rönttähaalareille. Sanoi niitten kyllä olevan ihan "hirveitä, älä pelästy". Vaan mitä vielä! Ovat ihan käypää tavaraa, pienellä ehostuksella. Jalkalenksuja on katki, pari pientä repeämää ja tietysti haalistuneita polvia ja peppuja, mutta aivan loistavia pihahaalareita tähän syksyn rospuuttoon. Rasaviliä, Reimaa ja Rukkaa ovat, eli vieläpä oikein merkkikamaa. Hmmh. Kyllä mun jotenkin täytyy tämä hyvittää!

Asiassa on nyt vaan se huono puoli, että joudun mitä ilmeisemmin kävelemään tänään kotio, pitäisi vielä viedä yksi paketti postiin, joka on tasan päinvastaisessa suunnassa - eikä meidän jääkaapissakaan ole kuin se kuuluisa valo. Eli raahaanko tuota jumalatonta haalarisäkkiä mukana pitkin pitäjää, ja vielä ruokaostoksia tämän selkäni kanssa - eh heh, vai mitäkö tässä keksin. Hmmm. Ehkäpä vien kotiin nyt vain ne parit haalarit, jotka saattavat olla jo huomenna tarpeen...  ja haen vaan lähisiwasta matkan varrella ihan pakollisimmat eväät. On tää kyllä merkillinen juttu, että kun siirsivät ukon pois siitä vuorosta ja hetken oli epävarmaa, että onko sillä ylipäänsä töitä, niin nyt se kuhkii siellä töissä jos mahdollista, vieläkin enemmän ylimääräistä! Taas pitää "paistaa joku hihna". En minä tiedä, älkää kysykö, mitä hihnoja se siellä käristelee.

Selkäperhana on tosiaan aika ärjyllä päällä, tuntuu ettei tämä mene ohi nyt ollenkaan. Mies hieroi sitä eilen ja totesi, että onpas sulla jumissa kaikki lihakset - niinpä! No, mulla oli vielä viimekertaisia lihasrelaksantteja jäljellä, joten napsinpa niitä nyt sitten joka ilta. Ehkä se tästä. Tai sitten ei.

Päiväkotirintamalla pyyhkii taas paremmin. Olisivatko ne nyt tosiaan saaneet sen kiusaamishommelin siellä aisoihin - joka tapauksessa Isosisko menee ja jää taas mielellään hoitoon! Kyllä on äidilläänkin parempi mieli.

Pikkuveli kertoi eilen kun kysyin, oliko ollut kiva päivä, että "Ei ojju. Minä ojen ikkenny." Ja kyllä se tosiaan oli kyyneleet poskilla kun mentiin hakemaan - mutta miksi, sitä en ole saanut selville. Mukavaa tässä nyt on kuitenkin se, että ihan pian jo meidän nuorimieskin osaa itse kertoa, mitä päivällä on tapahtunut ja miltä siitä tuntuu. Se puhuu jo tosi hienosti, pitkiä juttuja. Eilenkin ilmoitti ykskantaan :"Minä menen mummon ja papan juokke ja jeikin siejjä jejuijja. Ihan ykkin menen." Poika siis sanoo L:n tilalla J:n - Isosisko sanoi aikoinaan juuri päinvastoin J:n tilalla L:n, esim "loutsen", kun nähtiin joutsen.

Kas, nythän huomaankin jo kirjoitelleeni vaikka mitä umpilampia. Ehkä mun suoneni pulppuus on palautumassa? Loistavaa.