No on, on - ensin se on liki kuukauden kirjoittamatta ja nyt vääntää jo toista polkkausta samana päivänä.
Mutta ei sille mitään voi, kirjoitusolo iskee silloin kun iskee. Sitäpaitsi lapset ovat nukkumassa ja mun pitäisi kuurata eteisen kurainen lattia sen sijaan, että istun tässä... ja mikä hyvänsä kiinnostaa juuri nyt enemmän kuin siivoaminen. (Viitaten taannoiseen huushollipostaukseeni - lattiat sentään kuuraan mopilla, en  talouspaperilla.)

Töllöstä alkoi juuri uusi tosi-tv sarja, jossa etsitään Australialle prinsessaa. Siis häh? Taidan jättää moisen katsomatta. BB:täkään en ole seurannut vähään aikaan, jaksaisikohan tänään...  toisaalta, taidan odotella, että talossa on vähemmän porukkaa jäljellä niin on taas mielenkiintoisempaa. Sitä yleistä kohellusta jaksa iltamyöhällä vanha enää katsella.

Haravoitiin lasten kanssa pihaa tuossa illan hämärryttyä. Vaikka meillä on tosi pikkuinen piha, tuntuu siihen koivun lehtiä mahtuvan ääretön määrä. Se koivukin sitäpaitsi kasvaa kaupungin puolella tontin aitaa ja kehtaa silti tiputtaa miljoonat ja taas miljoonat (ja toinen mokoma lehtiä on vielä siellä puussa, argh) lehtensä meidän pihaan! Ilkimys. Tai ehkä tämä on julma kosto siitä hyvästä, kun kutsuin taannoin puutarhaosaston sedät (tai tädit, en minä tiedä) katkaisemaan koivuparasta muutaman oksan, jotka hankasivat talomme kattoon. Sen nyt kuitenkin päätin, että jahka johonkin rautakaupan tyyliseen paikkaan pääsen, on ostoslistalla harava ja kottikärryt. Onhan meillä siis toki harava, en minä sentään käsin niitä lehtiä kerännyt - mutta tosi vanha ja risa sellainen. Entisessä rivitalopihassa - johon saattoi ehkä leijailla viitisen satunnaista vaahteranlehteä jos tuuli tietystä suunnasta - tuo anopilta saatu haravaraiska toimitti virkansa oikein hyvin, mutta tämä lehtisavotta on  kyllä vallan toista kaliiperia.

Lapsetkin haravoivat oikein hienosti, kumpikin kasasi oman pikku kasan. Tosin Pikkuveli ryhtyi jonkin ajan kuluttua ajamaan lehtiä kasaan pienellä muovisella kuorma-autollaan kontaten pitkin kuraista pihaa. Arvata saattaa, minkä näköiset haalarit pojalla oli sen rupeaman jälkeen. Ai niin, nekin pitäisi putsata aamua varten. Päiväkotiaamu edessä taas.

Äh. Kai se olisi pakko luututa tuo himskutin lattia, että pääsee nukkumaankin. Satun tosin olemaan prototyyppi illanvirkku-aamutorkusta, joten nyt ei väsytä yhtään. Aamulla sitten saakin itsensä kammeta vinssillä sängystä ylös. On niin kaamean pimeätäkin. Voi kun olisi jo maaliskuu!