Jos joku ehti lukemaan sen polkkauksen, mikä tässä äsken oli (eikös olekin osuva kuvaus?), niin älköön hämmästelkö, mie tosiaankin poistin sen. Siinä oli jotakin epämääräisen häiritsevää. Vaan eipä häiriköi enää.

Väsyttää. Vaan en mene nukkumaan. Vielä. Sinkkuelämää on pakko nähdä - olen missannut nämä viimeiset jaksot ennen, joten nythän en luovuta.

Hoksasinpa tuossa juuri, että tämä on vähäuintisin kesäni ikinä. Nyyh. Siis juuri tänä kesänä, kun ei sada vaan arska paistaa ja porottaa suunnilleen pilvettömältä taivaalta viikosta viikkoon, niin minä uimahullu en sitten pääse uimaan kuin silloin tällöin ja aniharvoin. Ei ole reilua tämä! Vaan sitä se teettää, talon osto siis. Mutta, siltikään en valita! Oikeasti, jos nyt tapahtuisi joku siirrähdys ja ykskaks löytäisi itsensä ja perheensä asumasta siellä entisessä rivarikolmiossa, niin parku siinä pääsisi.

No, ensi kesänä sitten uidaan tämänkin edestä. (Tai sitten ollaan keksitty uusia remontoitavia kohtia talosta.)

Huomenna se sitten tosiaan taas jatkuu, rempan teko. Jotenkin saan lohtua siitä, ettei olla ainoita tässä sopassa - ja jossakin on vielä paljon isompi savotta meneillään. Tsemppiä ja voimia sinne!

No niin, ihan kohta se alkaa. Menenpä kaivautumaan sohvan pohjalle.

Lasten huoneista kantautuu suloinen hiljaisuus, siellä ne mussukat tuhisevat sängyissään. Äitin murut.