Viime päivät ovat kuluneet 1) huonekaluja kasatessa, 2)remonttihommissa, 3)syytäessä olemattomia rahojamme milloin mihinkin puotiin (mutta kaikki on tarpeeseen, mitä on hankittu. Nyt tosin ei enää paljon hankita, koska ne olemattomatkin rahat on loppu), 4)suunnitellessa olohuoneen järjestys uusiksi, 5 ) paimentaessa lapsia sekasorron keskellä ja tietysti 6) töissä konttorissa kököttäessä.

Ei noita vapaa-ajan ongelmia pääse nykyään kehittymään. Kumma juttu.

Anoppi valitti eilen ruokakaupassa törmätessämme, ettei näe meidän lapsia tarpeeksi ja "on jo ihan ikäväkin". No herranjestas. Huomautan, että anoppila sijaitsee meiltä 500 metrin päässä, mikäs estää tulemasta kylään? Tätä kautta rantain mitä kohteliaimmin utelinkin, ja sain vastaukseksi epämääräisen "hrmph, eihän me mihinkään ehditä kun meillä on se remonttikin, ja..."  Hetkinen! Meilläkös sitä aikaa sitten on ylenmäärin tämän kaiken muun rumban ohella vielä kyläilemäänkin? Anoppi ei ole itse asiassa yhden yhtäkään kertaa käynyt meillä muuten kuin lasten merkkipäivinä (ja silloinkin vain jos kutsutaan). Mikä sitä estää joku ilta tulemasta piipahtamaan, tai vaikka viemästä lapsia leikkipuistoon? En ymmärrä. Ja jos sille yrittääkin moista ehdottaa, niin ihan varmasti ottaa nokkiinsa.

Siitä olen kyllä ihan iloinen, että mieheni anoppi asuu suht kaukana, se kun kykkisi meillä muuten takuulla suunnilleen harva se päivä. Ja salasiivoaisi. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin salasiivoaminen! Sitä kun itse on mielestään saanut kodin suhteellisen inhimilliseen asuun, ja toinen tulee kylään alkaen ovesta sisään päästyään salasiivota. Oikoo vaivihkaa sohvatyynyjä, pyyhkäisee keittiön kaappien ovenkahvoja ynnä muuta.

Se on ehkä sittenkin totta, mitä anopista sanotaan. Eikös se entinen mieskin hukuttanut murheensa, ja viikon päästä anoppi ajautui rantaan...  No hyi, ei sentään. Mutta kuitenkin.

Isosiskon heiluva hammas otti ja irtosi vihdoin. Tämä tapahtui torstaina päiväkodissa, päiväunien aikaan. Neiti luultavasti nielaisi hampaansa, koska sitä ei löytynyt mistään... ja nyt on suru puserossa, kun ei hiirulainen hienovarvas sitten tuokaan yllätystä tyynyn alle. Vaan ehkä seuraavalla kerralla parempi onni, nyt sillä heiluu jo viereinenkin hammas.

Neiti on muutoinkin niin polleata ja isoa olevinaan; päiväkodin 5-vuotiaille perustettiin oma toskari -ryhmä (vrt. eskari), ja siellä on kuulemma oikein oma vihko ja kaikki! Tyttö onkin koko ikänsä rakastanut kaikenlaista askartelua, piirtämistä ja tehtävien tekoa, joten varmasti on innoissaan.

Pikkuveli puolestaan odottaa joulua kuin kuuta nousevaa. Sen lahjatoivelistalla on tällä hetkellä tukkirekka, hiekkarekka, puurekka, vesirekka ja sitten vielä öljyrekka.