Koska klemmarit ovat järjestettyinä mitä sievimpiin rivistöihin, olen tässä käyttänyt aikaa niinkin sivistävään puuhaan kuin surffaamiseen omassa blogissani! Tiedättekö, että mielestäni olen oikeastaan aika loistava kirjoittaja. No ei vaan. Oikeasti oli aika mukava käydä lukemassa noita parin vuoden takaisia juttuja. Kylläpä meidän lapsetkin ovat olleet silloin pieniä! Ja elämä muutenkin jollain tapaa ihan toisenlaista.

Nykyisin kun tuppaa puoli elämää sujahtamaan taloon, remonttien suunnitteluun tai tekemiseen tai muuhun vastaavaan. Juu, kyllähän minä kuulin tästä muutamia varoittavia puheenvuoroja silloin, kun omakotitaloa etsiskelimme, mutta kukas sitä nyt mitään uskoo ennenkuin näkee. Totta se taitaa kuitenkin olla. Ja kun ajattelee ihan tavallista kesäistä iltapäivää omakotitaloalueella, niin eikö vain joka puolelta kuulu sahausta, naulausta, porausta, kiroilua... ja taas naulausta, sahausta, porausta jne.

Niin että sitä vaan tahdon tässä sanoa, että toivottavasti nämä harvenneet kirjoitukseni nyt eivät vallan pelkästään taloaiheisiksi mene.

Mitä lapsiin tulee - silloin blogiurani alussa Pimu oli sen kokoinen kuin Remu on nyt, ainakin suurinpiirtein. Ja se oli olevinaan jo silloin niin iso likka! Miten kummassa meidän poika on äiteen silmissä ihan pikkuinen vielä, suorastaan melkein vauva...  johtuuko se siitä, että kuopus on aina kuopus, vaikka voissa paistaisi. Täytynee tarkistaa hiukan katsantoaan tässä asiassa.

Meidän poika, 3v8kk, kun on kaiken kukkuraksi äärettömän laiska. Sehän ei tee yhtään mitään, mikä ei itseänsä satu kiinnostamaan, jos ei joku pakota. Kuten pue vaatteita ylleen. Olen kyllä satavarma, etten Pimun päälle tuossa iässä paljon vaatteita auttanut, vaan entäs meidän nuorimies. Me ei päästäisi koko päivänä liikkeelle, jos sitä jäisi odottamaan, että herra pukee (tai edes yrittää) itse. E-hei. Niinpä äiti pukee poikaa, joka vielä velmuilee vastaan - saattaa yhtäkkiä kirmata ilkosen alasti yläkertaan tai piiloutua sohvan taakse, tai mitä ikinä - aamukiireessä. Muistaen tietysti, että paita puetaan edestä käsin koska herra pelkää pimeää niin kovin, ettei paita mene päälle kuin rullalle rullattuna ja laskien yks-kaks-KOLME! Siellä paidan sisällä kun on nähkääs pimeää.

Se on kyllä merkillistä, että vaikka poika on laiska, on hän ehdottomasti perheemme aamuvirkuin. Viimeksi eilen sunnuntaina herra ilmestyi äitiparan sängyn viereen klo 05.30 suhisten: "Äitiiiii. Mie en jaksa enää nukkua. Onko jo aamu?", ja vaiennettuani poikaa lievin voimakeinoin seitsemään saakka toinen tulee suhisemaan: "Äitiiii. Nouse jo. Mie katoin ikkunasta, yö on kulunu jo pois!". Koita siinä sitten olla vihainen...