Mies harmitteli eilen ääneen, kun "ei ollut mitään hyvää syömistä" kotona. Isosisko kuuli sen, ja valisti heti tietäväisenä: "Ei sitä tarvikaan olla, kun mie olen jossain kuullu sellaisen lauseen, että sitten kun rakastaa toinen toistaan tarpeeksi kovasti, niin ei tarvitse syödäkään kun kyllä se rakkaus riittää."

Niinpä. Mitäpä tuohon on lisäämistä. Mistä se aina kehittääkin noita elämänviisauksiaan.

*****

Harmaata ja hämärtyvää. Kello 14 iltapäivällä. Voi luoja. Onneksi enää muutama viikko, ja päivä alkaa pidentyä. Muutenkin tässä tarvotaan jossain hulluksi tulon ja selväjärkisyyden välimaastossa - Pikkuveli ei edelleenkään nuku. Kun ei, niin ei. Millään. Kaikkea, mitä on keksitty, on kokeiltu. Mulla oli eilen jo pinna niin tiukalla väsymyksestä, etten kestänyt yhtään kitisemisen vinkaisuakaan pojan taholta (ja sitähän riittää) ilman räjähtämistä. Ja mitähän hyötyä siitäkin muka on. Paitsi että kaikilla on väsymyksen lisäksi paha mielikin vielä.

Kaikkien osapuolten hyvinvoinnin kannalta pojan yöunenlahjojen olisi viisainta palailla takaisin pikapuoliin. Veikkaisin, että poika saa unta 3-4 tuntia vähemmän vuorokaudessa kuin pitäisi, ei se sillekään voi olla kovin hyvä asia. Mutta kun se ei nuku!

En muuta pyydä, kuin että edes jonakin yönä saisin levätä. Kunnolla. Pliis.