Me oltiin Pikkuveljen kanssa eilen reippaita ja ulkoiltiin syysmyrskystä huolimatta. Itse asiassa en aikonut poikaa ottaa mukaan, mutta kun se tomerana ilmoitti "Mie ähtee enkijje anssa!" niin eihän siinä muuta vaihtoehtoa ollut. Isosisko jäi tyytyväisenä kodin lämpöön värittämään nalle puh -värityskirjaansa iskän seurassa.

Olipa ihana ilma! Jostain mystisestä syystä mä tykkään hirmuisesti myrskysäästä. Kunnon varusteet vaan päälle, eikä pieni kastuminenkaan haittaa yhtään mitään. (Tai eihän sitä itse asiassa edes kastu, kun on ne kunnon varusteet... haaveilen kovin, että olisi varaa hankkia itselleenkin (lapsillehan semmoiset talveksi on) goretex-jalkineet, ne on vaan niin suolaisen hintaisia että hirvittää! Tosin mulle on alkanut valjeta äskettäin investoimani Drymaxx-puvun kanssa että ehkä hyvästä kannattaakin maksaa...) Pojallakin kuului olevan ihan mukavaa, se ilmoitti olevasa "piijossa" rattaiden sadehupun sisällä, ja sieltä pieni käsi osoitteli mitä milloinkin.

Illan hämärryttyäkin oli niin kodikasta lojua isojen ikkunoiden ääressä sohvalla, lueskella akkainlehteä ja kuunnella tuulen ryskintää ja sateen kohinaa ulkoa.

Ylipäänsäkin taidan olla syksyihminen. Onkohan se jotenkin outoa? Kun kaikkihan tykkää kesästä ja keväästä - eikä mullakaan mitään niitä vastaan ole, ei, mutta syksyssä on silti sitä jotain. Ja eikai siinä mitään pahaa ole, jos pitää sateesta? No en minäkään nyt siitä pidä, että taukoamatta päivästä toiseen loikottaa vettä, mutta noin ylipäänsä mulla ei ole mitään sadetta vastaankaan.

Miehen kanssa yritettiin eilen kehittää josvaikkajamitä bisnesideoita, että se pääsisi huitsin kukkeloon tuolta nykyisestä hirviötyöpaikastaan. Ei nyt vaan kyllä ainakaan vielä pälkähtänyt päähän mitään, tai pälkähti itse asiassa paljonkin, mutta mitään toteuttamiskelpoista. Hmmh. Tosin, lotossahan on jättipotti lauantaina, oliskohan tämä se kerta kun se on tarkoitettu meille =D?