Mulla on tylsää. Itseni piristykseksi olen seurannut tässä ikkunasta, kuinka kaksi urheata työn sankaria vaappuvat haalareissaan tuossa myrskyssä 5. kerroksen tasalla suorittamassa parvekeremonttia. Ei kai noilla parveikkeilla voi noin kiire olla, että tarvii tossa kelissä hillua yläilmoissa henkensä uhalla... tai mistä minä tiedän. Mutta mitä nyt olen tuota touhua muutaman kuukauden tästä aitiopaikaltani konttorin tuolilta seurannut, niin kyllä siellä työmaalla kaffepausseja pidetään ihan kiitettävään tahtiin noin yleensä ottaen... eli sen puoleen ihmetyttää että NYT ne kyllä raatavat kuin hullut.

Tällä menolla täytyykin kaivautua ulko-ovesta sisään kunhan joskus pääsee kotiin. Siihen malliin tuota tulla tupruttaa.

Miehen työkeikastakin tuli sitten totta. Perhana. Mutta ei sentään tänään, sen vemputtimen mikä sinne menee, saa rakentaa ihan täällä näin ja sitten vaan käydä asentamassa sen joskus. Mutta koska, sitä en tiedä. Huomenna, ensi viikolla, joulun jälkeen...  Sillä lailla pikkaisen takavasemmalta kiertäen korpeaa muutenkin Miehen työjutskat taas kertaalleen, kun ei oikein ole selkeätä tietoa että mitä se tekee ja onko sillä hommia kuinka paljon ja missä ne on ja koska ja sitä rataa. Ja kun ne älynvalot menivät ottamaan sen tilalle niihin entisiin hommiin sen pystymetsästä tulleen tumpelon, joka ei oikeasti osaa niitä samoja töitä, joista Miehellä on vuosien vankka kokemus. Me ei olla vieläkään keksitty, mikä järki tossa on. Vai onko sitä ylipäätänsä. Se vaan ikäänkuin syö miestä, vai mitenkä sitä nyt sanotaan.  

Mulla onkin huomenna koulutuspäivä! Vaihtelu virkistää. Ja hei, nyt se lumisade loppui! Kääk.