maanantai, 26. kesäkuu 2006
Reipas miehenalku... eli mihin ne kasvatuksen siemenet katoavatkaan?
Tässä taannoin kirjoitin lapsukaistemme omituisnimisistä mielikuvitusystävistä, jotka olivat siis Häpsi, Hällätoisi, Häpiti ja Hööpi. No eipä olisi pitänyt valittaa. Nuohan on sentään asialliset nimet. Pikkuveli on nyt kehittänyt virtuaalisankarin, jonka nimi on Leevi Kikkel. Juu! No en minäkään kestä! Mitähän seuraavaksi... Tuossa päivänä eräänä se oli jo päiväkodissa kertoillut, kuinka meillä kotona katsotaan telkkarista tissikanavaa. Oli siinä äitillä selittelemistä, että öhöm, tuota, se on siis Disney-kanava...
Mihinkähän me tuon pojan kanssa vielä joudutaankaan... Tuleva opettajien kauhu? Ai niin, koska nykyään kirjoitan tänne niin laiskasti, en ole varmaan kertonut pojan 3-vuotisneuvolastakaan mitään. Heti neuvolan ovesta sisälle astuttuamme Pikkuveljen suu vetäytyi tiukkaan suppuun, eikä herra suostunut sanomaan yhtään ainoata sanaa saati tekemään ensimmäistäkään tehtävää. Terveydenhoitajan kysellessä näkötaulun kuvia poika tosin näytti silmät sikkurassa kieltä ja pöristi samalla niin, että sylki roiskui... ainoastaan singotakseen seuraavassa hetkessä ovesta käytävään äiti kintereillään. Sen jälkeen se heittäytyi pöydän alle makaamaan, jotta varpaat vain näkyivät ja kiljui: "ÄITIIII tuo minun sandaaaaliiiiiit! Mennään poiiiiiisss!". Tähän neuvolan täti lakonisesti totesi pojan osaavan sentään puhua. Neuvolakorttiin tuli kommentti: "Päättäväinen. Liikkuu ketterästi." Jep. Ikinä en ole niin kovaa kenenkään siinä käytävällä nähnyt pinkovan.
Terveydenhoitajan kanssa päädyimme jokseenkin yksimielisesti siihen, että 3-vuotisneuvolakäyntiä yritetään uudestaan syksymmällä.
Nyt taidan uppoutua töllön tarjontaan. Jos sieltä nyt ylipäänsä jotain tulee. Siis muuta kuin sitä iänikuista potkupalloa. Tai ehkä pitäisi ihan vaan pohdiskella uusia kasvatusmetodeja yltiöpäisten miehenalkujen suhteen... *huo-ka-us*.
Kommentit