Pikkuveli 3v2kk valitti eilen ilmeisen masentuneena:

-"Äiti mun huoneessa ei ole mitään kivaa!"

-"Jaa, että ei ole vai?"

-"Ei ole mitää-äään kivaa-aaaa."

-"No onhan sulla automatto, parkkitalo, paljon autoja, roska-auto, iso lentsikka, pehmoleluja, traktoreita, ihana oma sänky..." (loputon luettelo)

-"Ei ole mitääään KIVAA."

-"Höpsis."

-"Ei ole puurekkaakkaan (sora-ärrällä). Eikä puimurria." (potkiskellen samalla äkäisenä pikkukiviä pihalla).

-"No puurekkaa ja puimuria sulla ei kyllä ole. Hmmm. Mitä, jos kirjoittaisit joulupukille?"

Itkuisena: "-Emmie OSAA!"

-"No, äiti kirjottaa sun puolesta."

-"Niin mutta ei joulupukki tuo niitä. Se sanoi."

Eihän sille sitten kai minkään voi...

Mä vasta älysin, että tuon meidän 3-vuotiaan kanssahan keskustellaan nykyään ihan jo pitkiä, kunnon vuoropuheluita. Jotkut sanat se taivuttaa hassusti (esim. rekkaita, autoita), ja joissain vaihtuu äänteet (esim. "Miksi isi polttaa tapukkaa?" (sen minäkin tahtoisin tietää)). Jotkut sanat tulevat muuten vaan hassusti, esim. Tuomas Veturi on Luomas Letuli ja lastenohjelmat ovat "latteohjaimait".Ainoa puuttuva äänne on R, ässän poika oppi tuossa joku aika sitten ja ällän jo joskus keväällä.  Mutta ihan ymmärrettävästi se kuitenkin jo itseänsä ilmaisee.

Lopuksi pakollinen remonttirapo:

meillä on juuri parhaillaan keittiösetä fiksaamassa sitä liesitasojuttua ja muita puuttuvia kohteita. Tänään aion laittaa ihan oikeata ruokaa! Oi, onnea!