Oikeesti. Mie olin tuossa jo unohtanut että mulla on tämä blogi! Ja aikoinaan kirjoitin sentään joka ikinen päivä, tai ainakin useamman kerran viikossa. Rimakauhu tässä iskee, mitä tänne osaisi kirjoittaa.

Jonkunlainen marrasmasennus taitaa pukata päälle. Tänä aamuna töihin lähtiessäni tajusin, että seuraavat kolmekymmentä vuotta tulee olemaan tätä yhtä ja samaa, jos ei mitään mullistavaa tapahdu. Miten sen muka jaksaa? Olen alkanut epäillä yhä enemmän, että olen totta totisesti väärällä alalla...   vaan millä rahalla, ajalla ja minne sitä sitten opiskelemaan lähtisi. Ja ennenkaikkea, mitä. Mulla ei ole vieläkään hajuakaan, mikä haluan olla isona. (Pimu 6 v 7 kk sen sijaan tahtoo olla ballerina, eläinten hoitaja tai kampaaja. Remun, 4 v 4 kk,  toiveammatteja ovat viime kuuleman mukaan palomies, opettaja tai sairaala-auton ajaja. Meilläpäin näkee kahdenlaisia ambulansseja - jostain syystä valko-oranssit ovat Remun mukaan ambulansseja, kun taas kelta-oranssit ovat sairaala-autoja. Ja tuosta ei passaa mennä erehtymään.).

Remonttirintamallekin kuuluu ihan kiintoisaa - ollaan tässä pikkuhiljaa virittelemässä eteisen remonttia. Kunhan mies muistaa tuoda töistä pahvilaatikoita, että saa naulakon ja komerot tyhjennettyä, niin pääsee sitten purkamaan. Eteiseen tulee uusi katto (valkoinen antiikkipaneli), uusi valaistus, naulakolle värkätään liukuovellinen komero - siihen tulee siis peiliovet. Lisäksi vaihdamme nykyisen eteisen "rojukomeron" toiselle seinälle, jolloin se sijoittuu siivouskomeron kanssa vierekkäin, ja siihenkin komeroon on tarkoitus sitten laittaa liukuovet.  Ja näin syntyneelle eteisen uudelle ehjälle seinälle mahtuu lipasto, jonka laatikoihin saa hanskat, pipot ynnä muut. Sekä vielä siihen mahtuu jonkun sortin tuolikin.

Talon katon suunniteltu pesu jäi ensi kesään. Minkäs teet, kun päivät loppuivat kesken ja tuli syksy! Joku kyseli viime postauksen kommenteissa, että miksi se katto pitää pestä; siksi, koska tiilikatto alkaa ajan myötä kasvaa sammalta, joka haurastuttaa tiiltä. Meillä ei vielä kovin paljon sammalkasvustoa ole, mutta ei se ainakaan vähene, jos ei sille tee jotakin. Pihan laatoitus jäi myös kesken, koska laatat loppuivat kaupasta. Niitä tulee kuulemma keväällä lisää, sitten taas jatketaan.

Niiiiiin, ja talo täytyy maalata ensi kesänä. Meidän edeltäjät (jotka eivät totisesti ole osanneet tehdä mitään oikein, terveisiä vaan sinne jonnekin *grrr*) ovat maalanneet sen mitä ilmeisemmin väärällä maalilla. Kiva kiva. Ei vaan mene minun jakeluuni se, että joku näkee valtavan vaivan ja maalaa kokonaisen talon - eikä vaivaudu lukemaan maalipurkin kupeesta, mihin se maali on tarkoitettu. Ärh. ÄRH.

Muutoin ei tässä kai sen kummempaa. Pitäisi nyt saada kiinni siitä kirjoittamisen punaisesta langasta - päivittäiset hassut pikku tapahtumat, kuten lasten lohkaisut, jäävät tällä menolla kirjaamatta minnekään ylös. Ja se on vahinko, koska niitä on tosi metka lukea sitten vuosien päästä.

Eilen juuri muistelin yläasteaikoja...   siitäkin on jo parikymmentä vuotta, mutta miten elävästi se onkaan jäänyt mieleen! Ysiluokalla mulla ja kahdella kaverilla oli kirjevihko, joka kiersi meidän kolmen välillä, missäköhän se mahtaa olla. Muistaakseni se jäi minulle silloin - niitä juttuja olisi enemmän kuin metkaa lueskella nyt. Tarttee tehdä viikonloppuna toivioretki mummolan vintille, jos se sieltä vanhojen koulukirjojen keskeltä löytyisi.