Pikkuveljellä alkoi eilen kyselyikä ruokapöydässä. Siis ihan kuin olisi napista painettu. Poika ei ole ikinä ennen kysynyt mitään, mutta siinä lasagnea syödessä se osoitti ykskaks etusormella maitopurkkia ja kysyi :"Mikä toi on?". Sitten, saatuaan vastauksen, se toisti saman kysymyksen uudestaan osoittaen omaa mukiaan. Ja sen jälkeen leipäkoria, kattilaa, jääkaappia, tiskikonetta, kukkaruukkua.... 

Ruuan jälkeen Pikkuveli haki hyllystä puhki luetun Richard Scarryn Iloisen Autokirjan - joulupukki toi sen viime jouluna, eikä siinä varmasti ole enää yhtään aukeamaa, jota ei olisi paikattu teipillä. Ja kysely senkun jatkui liittyen kirjan kuviin :"Mikä tää on?", "Mikä toi on?". Pikku kakkosen jälkeen päästiin jo astetta syvemmälle tasolle tyyliin "Mitä äiti tekee?, "Mitä ikkä tekee?", "Missä ikko (=sisko) on?" Ja tänä aamunakin sama laulu jatkui...

Oikeasti. Miten se voi tollalailla alkaa kuin kahvasta kääntäisi? Hassua.

Jatkoin eilen pojan tukan leikkaamista, se kun toissapäivänä jäi hieman vaiheeseen sattuneesta syystä (voin suorastaan nähdä, miten naapurit laativat kynät savuten asuntojensa myynti-ilmoituksia).  Eilenpä keksin tuuman! Laiton pojan seisomaan korokejakkaralle kylppäriin lavuaarin eteen, veden valumaan ja sinne kellumaan pieniä kylpyleluja. Poika sotki ja roiskutti vettä innoissaan, eikä edes huomannut kun *nips naps* saksen terät viuhuivat päälaen yllä. Ja vaikka itse sanonkin, nyt lopputuloksesta tuli siisti! Hyvin kelpaa huomiseen päiväkodin valokuvaukseen. Hyvä minä!