Kesään kuuluu tietysti uimarannalla käyminen. Niinpä meidänkin perhe sai vihdoin ja viimein itsensä raahattua sellaiselle - täällä täytyy omistaa auto, tai sitten kova kunto ja hyvä fillari - päästäkseen uimaan.

Oli mukavaa, aurinko paistaa porotti, lapset hihkuivat ja uittelivat laivoja rantavedessä. Isosisko jopa polskutteli uimarenkaan kanssa reippaasti (kellukkeet ovat muuton jäljiltä tuntemattomassa paikassa X) ja uskaltatui iskän vahvojen käsivarsien turvaamana hiukan pidemmällekin rantaviivasta. Itsekin kävin pulahtamassa. Oli vaan outo olo, kun kyseisessä rannassa saa kahlata sata metriä, ja edelleen on vettä vain vyötäröön asti -  seistä siinä lämpimässä vedessä, vastaranta kaukana, vain vettä ympärillä ja kuitenkin on niin matalaa. Vaan vesi kyllä virkisti!

Mutta. Jostakin ilmestyi rantaveden ja hiekan rajaan mönkimään musta, iljettävä iilimato. -Apua ötökkä! Iskä mikä toi ötökkä on? kiljuivat lapset. -Se on iilimato, sanoi iskä, ja vinttasi mokoman luikeron korrenpätkän avustuksella pitkälle rantapusikkoon. Hyi.

Sen koommin eivät muksut enää veteen menneet. Se hiilimato tulee. Tai jos siellä on lisää hiilimatoja. Eli se siitä kesän riemusta sitten. Tyhmä hiilimato.