Noin huuteli Pikkuveli mulle aamulla, kun viivyskelin alakerrassa sen mielestä liian pitkään :).

Herralla on nyt taas varmaan joku ihmeellinen kausi X meneillään. Se ei nuku. Ei nuku. Ei vaan kertakaikkiaan nuku! Käsittääkseni pieni lapsi tarvitsee paljon, paljon unta. Mutta minkäs sille tekee kun poika vaan keikkuu hereillä ja kiljuu äitiä ja milloin on peitto huonosti, tai "pöököitä" jossain nurkassa, tai jalkaa kutittaa, tai tahtoo yjäkeetaan, tai janottaa, tai mitä nyt hyvänsä. Mie todella toivon, että tämä on erittäin ohimenevä juttu, koska alkaa tässä hivenen hermot kiristyä, kun samaa kiukkuparkua saa kuunnella päivisin ja öisin. Olen nyt ehkä ihan kamalan huono ihminen (äiti), mutta tunnustan suoraan, että jos en olisi töissä, vaan kotona lasten kanssa keskenään, niin tällä hetkellä tuntuu siltä, että pimahtaisin totaalisesti. Jos sitä rääkyä saisi kuunnella läpi aivan koko kellonympäryksen.

Mulla on ikävä sitä meidän iloista, suloista, nauravaista ja pehmoista pientä poikaa. Se, joka sen on käynyt vaihtamassa tuohon potkivaan ja rääkyvään raivopäähän, voisi käydä palauttamassa alkuperäisen takaisin.Pikaisesti. Kiitooos.

Päiväkodissa poika on kuulemma ihan oma entinen itsensä. Tätien onni.

Ja pojan onni on se, että äidit rakastavat lapsiaan yli kaiken. Tai ainakin tämä äiti.