On tuon viimeisen herkkämielisen Isosisko-aiheisen postauksen jälkeen olleet herkistykset kaukana. Olen saanut kuulla hänen Viisivuotiaan Korkea-arvoisuutensa Jalosta Pikku Suusta olevani mm. löllöpää, tyhmä, hölmö ja että hän tykkää iskästä enemmän kuin minusta. Mitäpä siihen sitten enää sanomaan. Paitsi että hiljakseni tässä ihmettelen, mitä saankaan kuulla olevani noin seitsemän vuoden kuluttua samasta suusta lauottuna?

Herrantähden, meidän tyttö on tosiaan kohta puolivälissä matkalla puberteettiin.

(Ja omasta keski-ikäistymisestä ei tässä kohdin mainita yhtään mitään)

Omasta puberteetista voisin kyllä vaikka mainita. Se ei nimittäin ole edelleenkään kokonaan poistunut minusta. Mulla on teini-iho! On, on. Muut tämänikäiset hölväävät kuulopuheiden mukaan naamojansa jollain ryppyrasvoilla ja sensellaisilla, vaan minäpä käytän tuotesarjaa, joka on tarkoitettu nimenomaan murkkuikäisille, niille, joilla on finniongelma. (Vai johtuukohan se siitä että olen syntynyt vasta joulukuussa? Siis olen melkein vuoden nuorempi kuin tammikuussa syntyneet ex-koulukaverini!) Tai sanotaan siinä putelissa, että "soveltuu muinakin ikäkausina jos on tälläinen ja tuollainen iho".  Tosin, on mulla ryppyjäkin. Yksi oikein syvä otsan yläreunassa, juu-u, ja silmien ympärilläkin kunnon naururypyt. Eli olen rypistynyt teininaama. Kerrassaan loisteliasta.

Niin, siitä puberteetistani. Jos sattuisin vahingossa sukeltamaan toivomuslähteeseen, tai törmätä pumpsahtamaan johonkin toiveita toteuttavaan tahoon, niin kernaasti esittäisin vienon pyynnön, jotta kumpikaan lapsistani ei olisi yhtä kauhea kuin äitinsä. Tuli nimittäin oltua pikkuisen hirveä.

Anteeksi äiti.Jep, kyllä se tupakanhaju lähti minun käsineistäni, ja joo, oli siellä kirjoituspöydän lukitussa laatikossa kossupullo piilossa...  tunnustan. Ja joo, kyllä me viritettiin salaa se mun mopo, mutta ei se kulkenut kunnolla kun vuoti bensaa... Mutta hei, koulun hoidin aina kunnolla. Tai no, vieläkään en kyllä sitä ymmärrä, miksi saksanopettaja antoi peruskoulun päättötodistukseen arvosanaksi 9, kun olin kokeista saanut ala-arvoisiakin. Sitäpaitsi, en jäänyt koskaan kiinni mistään! Edes siitä, kun pöllittiin koulun jälkeen siwasta taskut täyteen karkkia, tai matkustettiin pummilla bussilla kun sattui huvittamaan. Hyvähän sekin kai on? Tosin, jäinpähän kerran kiinni, se liittyi mopolla (ei omalla) ajeluun se kerta, mutta ne poliisit ei kysyneet minun nimeäni, jostain kumman syystä, vaikka kaikilta muilta kysyttiin. Sitäkään et, äiti, tainnut tietää.
 
Vähän luulen, että jos en olisi kotoisin maalta, sieltä keskeltä-ei-mitään, niin milleköhän teille olisinkaan ajautunut. Jopa sieltä lähteneenä olen ehtinyt koluta jos vaikka mitä, tosin muutin 16-vuotiaana kotoa pois. Ja kyllä, olen myös pyörinyt epämääräisessä sakissa (Silloisen poikakaverin veljen myötä. En edes tahdo tietää, missä se veli nykyään on, vai onko hengissä edes.) ja on tullut kokeiltua huumeitakin. Sen verran tervettä järkeä kuitenkin oli, että älysin sen homman lopettaa hyvin, erittäin, todella lyhyeen. Luojan kiitos. Mutta siis, rakas toivomuslähde, älä anna minun lapsistani tulla yhtä hirveitä ja kapinoivia kuin minä olin, ethän, kiltti?

Joskus sitä ajatteli, että jos äiti tietäisi, missä nyt olen ja mitä teen...  Niinpä. Luulenpa, itse asiassa olen siitä aivan varma, että nuo parhaillaan höyhensaarilla uinuvat suloiset pikkuiseni ajattelevat vielä joskus, jossakin, täsmälleen samalla tavalla. Kiltti toivomuslähde, jos et sitä estä, niin älä ainakaan anna niille tapahtua mitään pahaa, ethän?

Lopulta minustakin sitten tuli ihan kunnollinen kansalainen. Kukapa olisi uskonut. En minä itse ainakaan. Tosin sellainen tietynlainen peruslevottomuus pysyy sisälläni varmasti aina. Mutta ehkäpä se ei ole niin huono juttu.