Uudistuneen blogini myötä olen näemmä innostunut kirjoittamaankin urakalla :).

Olen tässä pohdiskellut jo päivänä muutamana tätä lihavuus - laihuus - laihduttaminen -judanssia. Ja nyt olen sitten mitä vakavimmin tullut siihen lopputulokseen, että mun taitaa olla parasta olla tyytyväinen itseeni juuri tälläisenä kuin olen, tämän kokoisena kuin olen ja ostaa vaan tarpeeksi isoja vaatteita.

Pari viimeistä kilojen karistus -yritystä on kumpikin lopahtanut sairastuttuani flunssaan. Enkä mä siis sairasta juuri koskaan!

Vatsalihasliikkeiden tekemisestä hermostuu selkä muutaman illan jälkeen poikkeuksetta  - joku ehkä muistaakin, kun tuossa vapun tienoilla olin niin selkäsairas, että vietin pari päivää konttausasennossa pääsemättä mihinkään. Hölkkäharrastusta ajattelin herättää henkiin - sitä ei taas kestä polvi. Se on leikattukin kerran, vanha vaiva lentopalloajoilta (sitäkin on juniorina tullut harrastettua, aina tuonne 18-vuotiaaksi asti).

Joten minkä hemmetin takia mä edes viitsin itseäni kiusata? Mulla on Mies ja kaksi superihanaa lasta, jotka kaikki tykkäävät musta just tälläisenä. Miehen mielestä kuulemma itse asiassa tämä rehevämpi olotila on mukavampi... onpahan, mitä puristella ;).

Ei siis muuta kuin reippaita kävelylenkkejä - niistä ei tule mikään kohta kipeäksi, terveellistä ruokaa, sopivia kuteita ja antaa palaa. Itse asiassa, mä en tunne itseäni yhtään pullukaksi. En yhtään! Vaan valokuvat paljastavat totuuden, pakko se kai on uskoa, kun se kuuluisa Pulska Täti tuppaa hääräämään meillä joka otoksessa. Niin että se on nyt vaan sisäistettävä - mä en ole enää hoikka laiheliini, olen rehevä ja muodokas :). Kuppi D. Tosin, tuo rintavarustus on meidän suvun naisilla jo synnyinlahja, ja se tekee mun mielestä ihmisen vielä entistä rehevämmän näköiseksi.

Olen ollut laihimmillani joskus 24-25 -vuotiaana, ja sekään ei kyllä ollut kivaa,  silloin mua luultiin yhtä mittaa takaapäin katsottuna pojaksi! (Ja silloinkin mulla oli C-kuppi kuiteskin...) Siitäkään en nauttinut, että vaatteet oikeasti roikkui päällä, ja piti miettiä, mitä pukisi ylleen, ettei luut näy läpi. Ihmiset kyselivät, onko mulla anoreksia (ei ollut). Eli, ei se laihana olokaan välttämättä mikään ihannetila ole.

Sitäpaitsi, tunnen ja tiedän koko joukon ihania naisia, jotka ovat samankokoisia kuin minä nyt, tai jotkut paljon edellä meikäläistä painoindeksissä, ja elävät sopusoinnussa itsensä kanssa suorastaan hehkuen naisellisuutta ja hyväntuulisuutta.

Sellainen minäkin haluan olla!

Kerranhan sitä vain eletään. (Kai? Mistä sitäkään varmasti tietää?)