Viime viikko mennä muljahti niin, että sitä ei huomannut olleen olemassakaan.

Maanantaina lähestyimme aihetta nimeltä ulko-oviremontti, ja siitähän sitten kehkeytyikin oikein kunnon savotta. Vanha ovi kun lenksutti niin vinossa, ettei itsekään tiennyt onko se auki vai kiinni, koska päivä paistoi joka puolelta, suurin rako taisi olla peräti 3 cm (todellinen murtovarkaan unelma). Ryhdyttyämme tutkimaan, mistä moinen johtuu, tulimme siihen tulokseen, että on ehkä syytä tehdä hiukan aiottua laajempi remppa, tai muutoin saadaan ryhtyä samaan rumbaan jälleen muutaman vuoden päästä. Kuistin betonilattia oli oven reunasta kauniisti ikäänkuin murtunut, ja sen myötä osa oviseinän tukirungosta pettänyt, josta syystä ovenkarmit vinksottivat sinne ja tänne. Jihuu. Siinä sitä vierähti päivä jos toinenkin ensin purkutöissä, sitten uuden suunnittelussa ja lopulta rakennushommissa. Vaan nyt on kuisti ulkopuolelta uusi ja kaunis,  voisi melkein istua nököttää pihalla ihan vaan ihailemassa sitä aamusta iltaan. Sisäpuoli onkin toinen tarina, ja vaatii vielä muutaman päivän rupeaman - tosin vasta joskus syksymmällä. Tässä kun alkaa keittiöremontti painaa päälle pikkuhiljaa.

Vaan kyllä tuosta seurasi jotakin hyvääkin, siis muutakin kuin uusi kaunis kuisti. Yhdet caprihousut, jotka ei vielä vanhassa kodissa asuessa mahtuneet päälle, ovat mulle nyt ihan sopivat! Tai ainakin pystyn jopa hengittämään niihin pukeutuneena. Ja sehän on ihan sama kuin sopiva, eikös?
Kannattaa kuulkaa ruveta remppahommiin, niin ei ehdi syödä, ja jos vaikka ehtiikin, niin ei pelkoa etteikö energian kulutuskin olisi melkoista.

Loma tässä lähenee loppuaan; huomenna lapset menevät ekaa kertaa uuteen päiväkotiin. Mulla alkaa työt torstaina - ajatuksena on, että lapset saavat "pehmeän laskun" ja ovat kahtena ekana hoitopäivänä vain suunnilleen nelisen tuntia hoidossa. 

Jaa, taidan poistua pihalle ihailemaan omien kätten töitä. Eipä sitä olisi uskonut, että meikäläinen oppii tässä elämässä käyttämään akkuporakonetta!