Meillä on taas ulko-ovi! Pienestä sitä voi ihminen iloinen olla. Lisäksi kuistissa on seinätkin, ainaskin melkein - tuulensuojalevyt on asennettu paikoilleen, valmiiksi jo sitä silmälläpitäen, että kuistista tehdään lämmin joskus hamassa tulevaisuudessa. Eilen illalla asennettiin routasuojia miehen kanssa kuistin ympärille, ja lapioitiin päälle hiekkaa. Kyllä tämä tästä. Ehkä jo ensi viikolla me ollaan lasten kanssa maalaushommissa iltaisin iskän ollessa töissä ja kuisti saa uuden vaaleanpunaisen maalipinnan. Siis jos tämä nyt oikein loistavasti etenee.

Lapsilla oli tänään päiväkodissa aamupäivän mittainen nuotioretki rannalle. Olikin mahtava ilma - aurinko helotti koko aamupäivän pilvettömältä sinitaivaalta. (Nyt tosin sataa vettä, ärh.) Lapset odottivat retkeä kuin kuuta nousevaa - eväiden takia, kuinkas muuten, ja äitikin oli ihan innoissaan. Kotoa sai ottaa (päiväkodin tarjoamien ruokaeväiden lisäksi) herkkueväät mukaan, ja pakattiin illalla yhdessä lasten kanssa pieniin pusseihin popcornia, lakupötköt ja karkkiaskit.

Töissä sitten istuessani putkahti päähäni yhtäkkiä karmea ajatus. Herranjestas, siellä rannassahan on mitä luultavammin ranta! Mikä taas tarkoittaa, että siellä on vettä. Ja veteen voi uimataidon lapsi h.....   (en edes kirjoita sitä sanaa).  Nämä on taas näitä äiti-ihmisen pönttöpäisiä ajatuksia; järki sanoo, että tottakai siellä lapsista huolehditaan ja kaiken lisäksi vielä hyvin. Vaan minkäs sille tekee kun omistaa ylivilkkaan mielikuvitustumakkeen, jonka avulla on helppo keksiä kaikenlaista mahdollista, tai enimmäkseen mahdotonta, mitä voi vaikka sattua. Huooh. No, toistaiseksi puhelin ei ole soinut, joten eiköhän retki ole sujunut niinkuin pitikin, paluu päiväkodille oli jo klo 11 maissa.

Mulla on muutenkin loistava taipumus aina saada päähäni kaikenlaisia älyttömiä pelkoja, jos vaikka mies on työmatkalla tai kalassa tai töissä tai...   eikä vastaa puhelimeen, tai ei tule kotiin sovittuun ajankohtaan mennessä.

Sitäpaitsi jokainenhan tietää taatusti jonkun, jolle on sattunut jotakin kamalaa ja traagista. Mikäs sen estää, ettei se joskus osu omalle kohdalle? Jotenkin sitä ajattelee, että kun etukäteen jo pelkää ja murehtii kaikkea mitä suinkin keksii, niin se ihmeellisesti mukamas estää ne kamalat asiat tapahtumasta. Ja siinähän se juju justiinsa onkin! Vahinko ei tule kello kaulassa, eli onnettomuudet sattuvat luultavasti juuri silloin kun niitä vähiten osaa odottaa. Karseata.

****

Tänä aamuna meillä ei näkynyt mitään eläimiä missään. Ne aidantolppien montutkin peittelin illalla lankunpätkillä, joten nyt saavat siilit sun muut taas turvallisesti tallustella ainakin meidän tontilla.