...aikaa edellisestä kirjoituksesta ihan huomaamatta! No, hyvää se joskus tekee pitää vähän taukoakin...

Tässä välillä Pimu on ehtinyt täyttää 6 vuotta, viettää ne paljon puhutut kaverisynttärinsä ja sen jälkeen - tämä on iso juttu - oppia ajamaan fillarilla ilman apupyöriä! Se tapahtui viime sunnuntaina, ihan yhdessä päivässä. Aamupäivällä iskä nappasi apparit pyörästä irti, ja illalla tyttö jo polki onnesta ympyriäisenä eestaas kotikatuamme pitkin. Toki siihen väliin mahtui erinäistä parkua ja hammastenkiristystä, mutta kumminkin. Etevä flikka!

Laihdutusrintamalla jatketaan samaan tahtiin kuin aiemminkin. Itse asiassa olen tullut siihen tulokseen, että vaakaan ei passaa luottaa ihan täysin. Meidän vaa'an mukaan kun minä lihoa lötkähdin tuossa viime viikonloppuna yhdessä yössä 1,5 kg. Onkohan tuo edes lääketieteellisesti mahdollistakaan? Varsinkin jos ei oikeasti ole syönyt paljonkaan.

Tuon jälkeen vaaka on sitten näyttänyt paljon kiltimpiä lukemia, joten tällä hetkellä olen onnistunut keventymään alkupainosta sellaiset kolmisen kiloa +/- parisataa grammaa (se vaa'an lukema kun ei koskaan ole kahta kertaa peräkkäin täysin sama). Ihan olen tyytyväinen, vauhtihan ei toki päätä huimaa, mutta hitaasti ja varmasti tässä mennään. Sitäpaitsi sen huomaa jo vyötäröltäkin, hoikistumisen siis. Mun vyö ylettyy paljon pidemmälle kuin ennen, ainaskin viitisen senttimetriä.

Nyt on vaan liikunta hiukan jäissä - mies viettää tämän viikon töissä hyvin, hyvin tiiviisti ja minä sitten tietty olen lasten kanssa keskenäni. Ei paljon sauvakävelylle pääse! Mikä on harmi, sauvominen on kuulkaa oikeasti hauskaa! Ja tehokastakin! Hiki siinä tulee. Ihan eri juttu kuin käydä muuten vain kävelylenkillä. Ja se hikisen liikuntasuorituksen jälkeinen olo... se on ihan mahtava! Miten olinkin sen jo unohtanut, vanha himourheilija kun nyt kumminkin olen.

Idolsista täytyy sen verran kirjoittaa, että on se vaan hyvä, että se Kristiina ei sentään edennyt viimeiseen finaaliinkin! Mulla oli jo jossain vaiheessa pelko takapuolessa, että se vielä voittaa koko homman, vaikka laulaa nuotin vierestä ihan koko ajan. Huh. Sitä naukumista oli ihan sietämätöntä kuunnella välillä - ja mikä ihmeen hötäkkä sillä kävi sen Rasmuksenkin biisin lopussa?  Hyvä näin. Tosin koska mun suosikkini Kristian otti ja tippui jo aiemmin, niin se on oikeastaan ihan sama kuka Idoliksi valitaan - Ari tai Anna.

Meidän lapsilla ne on pullat hyvin uunissa tuossakin asiassa - Remun suosikki on alusta alkaen ollut Ari, ja Pimu puolestaan fanittaa Annaa ihan täysillä.

Vaan nyt täytyy täällä laittaa sorvi laulamaan. Se on moro!