Alkaa tässä pikku hiljaa korpeamaan, kun herään harva se aamu ihan ilman järjellistä syytä tasan klo 5.55. (Tosin jos stereon kello näyttäisi 6.66, niin sitten vasta huolestuisin...). Jää siis puolisen tuntia tehokasta nukkumisaikaa käyttämättä. Ja miksi juuri 5.55? Ei koskaan viittä tai kymmentä minuuttia aiemmin, eikä myöhemmin.

Eilen haahuilin pitkin nettiä ja lueskelin kaikkea ilmastonmuutokseen liittyvää. Jostain takavasemmalta kaarsin sitten jääkausi-aiheiselle sivulle (äh, jos jaksaisin, niin laittaisin linkin. Laiskottaa.). Tiedättekös, että elämme parhaillaan ihan vaan kahden jääkauden välistä lämpöjaksoa? Näin on. Jääkausi nähkääs toistuu 10000-16000 vuoden välein noin osapuilleen, seuraava on odotettavissa tuossa 5000 vuoden päästä. Ja se, mikä minua siinä nyt erityisesti mietitytti, oli se, että edellinen lämpöjakso (Eem) ennen viime suurta jääkautta (Veiksel) on ollut huomattavasti lämpimämpi kuin tämä meneillään oleva. Meren pinta on ollut ylempänä, koska jäätiköitä ei ole juuri ollut. Esimerkiksi Välimeri on ylettynyt Vienanmereen saakka jättäen Skandinavian omaksi saarekseen. Ynnä muuta. 

No. Tästä nyt sitten aloin pohtia tuota kasvihuoneilmiöjuttua, että näinköhän sitä ihmisen toimilla on kummiskaan hyttysen pipanaa enempää merkitystä maapallon biosfääriin, koska tämä lämpeneminen - kylmeneminen tapahtuu aikojen saatossa väistämättä ilmankin. Mannerlaatat liikkuvat, jonka johdosta merivirrat siirtyvät ja kuljettavat eri tavalla lämmintä tai kylmää mukanaan.  Ja kaikkea sellaista. Kyllä se on kuitenkin suuri ja mahtava tuo Luontoäiti ihmiseen verrattuna.

Huonostihan tässä nimittäin lopunperin kuitenkin käy. Jos nyt sattuu ihmiskuntapolo selviytymään kaikista tappajaviruspandemioista, ilmastonmuutoksista, magneettisten napojen paikanvaihdoksesta sun muusta mullistuksesta vieläpä tappamatta itse itseään, niin loppu  koittaa  viimeistään sitten kun Aurinko sammuu. Ja se vasta onkin hurja näytös, se! Siihen tosin taitaa mennä vielä satoja miljoonia vuosia, mutta kuitenkin. Että olis niinkuin syytä keksiä se konsti korjata luunsa täältä ja hankkia toinen planeetta asuinsijaksi.

Loppujen lopuksi, universumi on niin valtaisa, tähtiä syntyy ja kuolee ja planeettoja niiden mukana. Eiköhän universaalisella tasolla joku sivilisaation tuhoutuminen ole ihan arkipäiväinen jutska. Niin, mie en voi olla uskomatta, etteikö elämän tynkää löytyisi muualtakin kuin täältä pikku palloseltamme, sen verran iso paikka tuo avaruus on. (Ja joskushan sitä jo mietin, onko avaruudella reuna? Ja jos, niin mitä sen takana on?) Laajeneekin kuulemma koko ajan. Jääköhän siihen keskipisteeseen sitten pelkkää tyhjää, jos se kerta reunoilta kasvaa ulospäin? Ja mitä jos ottaa vastaan tarpeeksi kauan sitten lähteneen valonsäteen, ihan Big Bangin (jota ei minun aivoni osaa myöskään ymmärtää) aikaisen, niin silloinhan sitä tavallaan näkee maailmankaikkeuden alkupisteeseen?

Noita juttuja kun alkaa pohtimaan, niin koko oma elämänpiiri kutistuu kärpäsen kakan kokoiseksi.

*****

Sataa. Kurja juttu, tänään päiväkodilla on nimittäin palokunta esittelemässä kalustoaan. Mahtavat lapset olla innoissaan!