Ihanaa, perjantai! Dam-ti-dam-ti-daa!

Eilen vietettiin töissä "suunnittelupäivää". Miksiköhän noille pitkäveteisille unetuspalaveripäiville pitää aina antaa noin hieno nimi...  Hienoja oli kyllä nimeltään käsitellyt asiatkin, kuten "tasapainotettu mittaristo" (tai jos nyt oikein päteä haluaa, niin "balanced scorecard"), strategiat ja visiot, vaihtoehtoiset hoitopolut, prosessinäkökulmat....  jne. Siis suomeksi sanottuna kaikenlaista tosi puuduttavaa. Iltapäivälllä klo 15 oli jo tekemistä, että silmät pysyivät auki. Hoh hoijaa.

Klo 16 pääsin vihdoin hakemaan lapsia päiväkodista. Sepä olikin taas mielenkiintoinen kokemus. Portista kun päästiin ulos, Isosisko kiljaisi "Kumpi ehtii ensin!!??" ja lähti juoksemaan tuhatta ja sataa - ainoastaan kaatua mätkähtääkseen suoraan mahalleen. Seurasi tietysti karmea huutoparku. No, minä sitä sitten lohduttamaan ja tutkimaan vammoja (mustelma polvessa ja nirhaumat kämmenissä), niin eikös Pikkuveli keksinyt siinä samassa tilaisuutensa koittaneen ja kirmasi niin lujaa kuin pienistä jaloista lähti viereisen puiston perimmäiseen mutkaan.

Loistavaa.

Mulla oli tietysti kannettavana kaksi kassia + farkkutakki, sen lisäksi että oli äärettömän kuumanhiostava sää ja hermot kireällä muutenkin...  Eihän siinä auttanut kuin sännätä pojan perään, jättää Isosisko nyyhkyttämään niille sijoilleen ja vannottaa, ettei liikahda mihinkään ennenkuin tulen takaisin. (Näköetäisyydellä se koko ajan oli kuitenkin, ei sen puoleen.) Pikkuveljen tavoitettuani sen jalat muuttuivat yllättäen makaroniksi, eikä se suostunut liikahtamaankaan. Enkä pystynyt sitä kantamaan, koska mulla oli ne kantamukset. Niinpä roikotin poikaraasua jotenkin omituisesti toisesta kädestä, huuto oli valtava, kohti täyttä kurkkua parkuvaa Isosiskoa.

Jotenkin siitä sitten saatiin jatkettua taivallusta kohti kotia. Niin eikös Pikkuveli ota ja yritä sen ainokaisen tienylityksen kohdalla juosta suoraan auton alle! Sain jätkää napattua kauluksesta kiinni ihan viime tingassa... no, kyllä se autoilijakin onneksi havaitsi tilanteen, ja oli jo hidastanut vauhtia, ettei siinä mikään hengenvaarallinen tilanne onneksi ollut. Mutta kuitenkin. Ja taas kamala huuto.

Sanomattakin kai selvää, että tänään Pikkuveli matkusti aamulla rattaissa päiväkotiin.

Illalla sain taas hämmästellä Isosiskon lohkaisuja.  Lapset leikkivät takapihalla, ja sanoin, että kohta on sitten kerättävä kaikki lelut pois, kun tulee iltapalan aika.

Isosisko tuumasi : "No, sano sitten koska!"

-"No, kohta."

-"Eikun sun pitää sanoa sitten, KUN niitä pitää alkaa keräämään. Katsos, kun me ollaan ihan lapsia, ei me mitään aikuisia olla. Eikä lapsilla mitään ajantajua ole. Niin kyllä sun pitää kun sinä olet aikuinen, huolehtia kaikista että koska mennään iltapalalle ja koska mennään nukkumaan. Ja kaikesta sellaisesta."

Niinpä niin. Näinhän se homma etenee. Mistä se on voinut oppia tuollaisenkin sanan kuin "ajantaju"...

Pikkuveli oli muutenkin eilen mitä hauskimmalla tuulella. Saatuani ruuan pöytään herra ilmoitti jyrkästi "Ei syö! Eiiii syö!" Koetettuani kantaa sitä pöydän ääreen, se kiskoi multa varmaan tukollisen tukkaa irti päästä, potki ja rimpuili. Sanoin sitten, että no, älä syö - jolloin se alkoi tietysti huutaa että "Syööö! Minä syööö!"

*huokaus*

Loppujen lopuksi se sitten söi, kun oltiin ensin väännetty kättä riittävän kauan.

Sama laulu toistui iltapala-aikaan. Nyt vaan keksinkin oivan idean; sanoin pojalle, että "Osaatkohan sinä syödä niin siististi, ettet tarvi ollenkaan ruokalappua? Kokeillaanko?"

Ja toinenhan oli heti innoissaan naama loistaen mukana juonessa - ja söi muuten koko jugurtin, banaanin ja maidon ilman yhtään ainutta tahraa! Siis se sottapytty! Kyllä se oli ylpeä. Kun kehuin, ettei paidallekaan tippunut yhtään, se oikein kohotti kaksin käsin puseroaan ja sanoi "Ei iskä uutu!!" :) Niinpä, harmi vain, ettei iskä ollut näkemässä moista suoritusta!

Takapihalla ollessa se taas kipitti siinä jossain välissä kengät jalassa omaan sänkyynsä peiton alle. Kiskoin sen sieltä pois, ja sanoin, ettei kengät jalassa saa sänkyyn mennä, hyi hyi, peti tulee likaiseksi.Niin eikös poika tuumannut "Iskän petiiin!" ja paineli Miehen peiton alle ennenkuin kerkesin kissaa sanoa (tai suoraan sanoen mielessä pyöri kyllä ihan toisenlaiset sanat kuin "kissa" sillä hetkellä... grrr).

Äh ja puh. Kai se on ryhdyttävä päivän töihin...   vaan onhan se perjantai, ja lapsilisäpäivä. Tral-la-laa!