Noinhan sitä kai voisi tämän mun laihdutukseni tavoitteen kiteyttää. Olenkin jo tottunut siihen, että tavalliselta vaateosastolta (ei siis mitään great girls tai big is beautiful tai muutakaan) on turha edes katsastaa muuta kuin XL-kokoa.  Vaan se päivä vielä kyllä koittaa, kun voin ylpeänä valita koon M, ettäs tiedätte. Ainakin oikeaan suuntaan tässä ollaan menossa; nyt on paino pudonnut kahden viikon aikana huimat puolitoista kiloa! Tai no, huimat ja huimat, mutta käsittääkseni on ehkä parempikin ettei paino lähde liian rankkaan laskuun, koska eikös sitä sanota, että se on sitten vaan menetettyä nestettä...

Aloitin eilen illalla urakan nimeltä vaatehuoneen siivous. (Huomatkaa, miten ennakkoluuloton olen, ottaen huomioon, että olen lasten kanssa keskenäni koko viikon!) Eipä ole kuulkaa mikään pikku homma; vaatehuone pullistelee yhä muuton jäljiltä sinne hätäpäissään tungettuja pusseja, kasseja ja nyssäköitä täynnä mitä erilaisinta roinaa. Siinä muun urakan ohessa olen nyt löytänyt viidet, siis VIIDET, farkut, jotka ovat varmasti sopivia kunhan olen tästä sellaisen 5-7 kiloa hoikentunut.

Lisäksi olen löytänyt mm. kaksi muovikassillista lasten pieniksi jääneitä kenkiä ja saappaita ja yhden muovikassillisen liian pieniä pipoja ja lakkeja. Mistä noitakin kertyy niin valtavasti. Ja mitähän niille taas tekee - suurin osa on kuitenkin ihan käyttökelpoista vielä, joten en roskiin heitä.

Lapsilla oli hauskaa siivousurakan ohessa; ne sovittelivat kilvan erilaisia hattuja, kenkiä, huiveja ja mitä ikinä vaatehuoneen syövereistä löytyikään peilin edessä kippurassa käkättäen. Onneksi niin, koska sillä konstilla sain touhuta ihan rauhassa. Tänään illalla homma jatkuu taas. Pyhä tarkoitus olisi saada vaatehuoneseen sellainen ihme kuin TILAA ja sitä kautta sitten saada muualla kodissa vellova sekasorto aisoihin. Saas nähdä kuinka käy.

Mulla ei taida tosiaan olla enää vauvaa - se vauva itse kun ilmoitti aamulla pontevasti olevansa iso poika ja kävelevänsä itse päiväkotiin. Kaikkea sitä meidän laiskimuksen suusta kuuleekin! No niinpä sitten rohkeasti jätin rattaat kotiin, ja kyllä poika kävelikin. Tosin me tallattiin matka luultavasti noin kolmeen kertaan, koska jokaikisen jäätyneen vesilätäkön kohdalla herran piti jäädä pomppimaan kivasti ritisevän jään päällä edestakaisin, ja sain aina palata kappaleen matkaa hakemaan nuorta miestä, Pimun odotellessa kärsimättömänä n. 30 metriä edempänä. Ihan ajoissa olin töissä sentään kuitenkin.

On se vaan ihanaa kun aamuisin on jo niin valoisaa! Ja kohta iltaisinkin. KevätkevätKEVÄT.