Juu-u. Ihan selkeesti nyt on meneillään jotakin minun vuodattamistani vastaan. Ensinnäkin, mun viimeinen postaus on kadonnut. Tai sitten en ole sitä ikinä kirjoittanutkaan, mutta kun mielestäni olen, ja nyt sitä ei näy ikäänkuin missään. Tosin tämä mun muisti ei ole kovinkaan erehtymätön, ihan päätäni en pantiksi laittaisi kuitenkaan. Vaan mikä pahempaa. Olen tässä jo pari päivää yrittänyt päästä kirjoittamaan tänne ja se ei vaan ole onnistunut! Ei kertakaikkiaan. Ihan selkeä salaliitto siis. Vaan tässä sitä nyt ollaan, siitäs saitte. Hah!

Se on sitten ystävänpäivä tänään, eli oikein mukavaa ystävänpäivää kaikille! Minä ja minun muistini tosin oltiin autuaasti unohdettu koko juhlapäivä, ja älysinkin asian vasta aamulla päiväkodissa, koska Isosiskon lokero pullisteli ystävänpäiväkortteja. Ja meiltä ei tietenkään ole siis kenellekään mitään...   Ehdottomasti kaikkein liikuttavin oli kortti eräältä 5 v. pojalta, joka on meidän tyttöön kovin ihastunut - kortti oli vähän vino, siinä oli noin kaksi kiloa teippiä ja miljoona sydämenkuvaa sekä horjuvin kirjaimin raapustettu tytön nimi sydämen sisällä. Äitinsä oli vielä valjastettu kirjoittamaan korttiin runo. Oli kuulemma korttia väsätty monta päivää antaumuksella. Voi tuota nuorta rakkautta...   *huokailee*.

Lapsilla onkin tänään lähialueen päiväkotien yhteinen ystävänpäivänjuhla, jonka johdosta päiväkodissa leijaili jo puoli kahdeksalta pop cornien tuoksu. Pikkuveli tosin ilmoitti, että "haiseepas pahalle!".

Isosisko, joka tapaa kantaa maailman murheita harteillaan, oli tuossa pari päivää sitten kovin mietteliäs. Syykin asialle selvisi, kun tyttö kysyi huolekkaana: "Äiti. Onko Suomessa sitä lintuenssaa?" Mainio lyhenne, etten sanoisi! Kovasti siinä sitten vakuuttelin, että Suomessa ei ole mokomaa enssaa, ainakaan vielä. Siltikin neiti istua tökötti puoli päivää keittiön ikkunassa vahtimassa, aivastelevatko talitintit lintulaudalla.

Kranttuja muuten ovat nuo nykyajan linnut! Tohkeissani pystytin talven tullessa niille lintulaudan pihalle, ja sitä on sitten täytetty ja oikein talipallojakin ripusteltu puun oksalle. Vaan mitä. Nyt kun talvi on jo paremmalla puolella, niin eipä kelpaa enää kauranjyvät! Ei. Sinne jäävät. Auringonkukansiementä sen olla pitää. Jos ei niitä ole, niin sitten saattavat paremman puutteessa nokkia vähän talipallon kulmaa, tosin kulmien alta kyräillen. Tähän varmaan pätee sama juttu kuin kissoihin - niilläkin on joku kumma vaisto siitä, mikä kissanruoka on halpaa.

No mutta. Nyt tuo ikävä työpino mulkoilla moljottaa tuossa pöydän kulmalla niin ilkeästi, että kai se on ryhdyttävä päivän ansiotyöhön. Tosi ansio, etten sanoisi - eilen tuli palkkanauha ja se on kyllä suorastaan koomista luettavaa. Tai olisi, jos ei sillä naurettavalla summalla pitäisi pyörittää huushollia.