Kummallisia nuo nykyajan kummitukset! Vainoavat nyt meidän Pikkuveliparkaa, vaikkeivat ole oikeasti edes olemassa! Tämä selkisi minulle illalla, kun yöunille menon jälkeen seitsemännentoista huutoepisodin raikuessa keksin kysyä pojalta että mitä se oikein pelkää. No "pummitukkia" tietenkin. Siis ei mitään rastapäisiä spurguja, vaan kummituksia tietysti siis. Mitäpä siihen sitten. Vanha konsti "ei niitä tarvitse pelätä, ei kummituksia ole o-le-mas-sa-kaaaan" ei taatusti tehoa, joten selvitin tomeraan tyyliin Pikkuveljelle, että ehei täällä mitään kummituksia ole, katsos kun äiti on laittanut ne purkkiin ja purkin kannen kiinni ja se purkki on heitetty roskiin, ja sitten se on mennyt kaatopaikalle lumen alle, piste. Niin eikös Isosisko huomauta oman peittonsa uumenista: "Äitii. Et sie voi kummituksia purkkiin laittaa! Kun ei niitä ole olemassakaan!" *huoks* No, minä vastasin tytölle että "niin niin, mutta katsos, ei ole sitä purkkiakaan", ja tässä kohtaa neidiltä meni pasmat sekaisin. Hih. 

Loppujen lopuksi Pikkuveli nukkua posotti koko yön tosi hienosti, mutta minä en.

Katsokaas, kun ne on niin kummallisia nuo nykyajan vauvat! Eivät osaa edes syntyä! Siskoni lähti eilen synnyttämään, vaan eihän se vauva nyt niin vaan sieltä ulos tule. Ei ole tullut vieläkään. Ja minä tietysti koko yön kurkin puhelinta, joko olisi tullut iloinen uutinen. Pah.

Toivottavasti se vaavi nyt ei keksi päivätolkulla viivytellä, tai tässä ollaan koko suku kuolemanväsyneitä pian. Kamalan rankkaa tämä empatiasynnyttäminen! Kokeilkaa vaikka.