Tää karsea räkätauti vie kaikki ajatuksetkin päästä...  nuppi tuntuu lähinnä turvonneelta jumppapallolta, tosi metkaa.

Kaiken lisäksi Pikkuveli on keksinyt raastaa äitiparan entuudestaankin hajonneet hermot vielä enemmän silpuksi. Tai no, itsehän minä sen aloitin.

Keksin nimittäin, että sovitanpa pojalle ensi talveksi hankittuja talvihaalareita, ovatko vielä isot vaiko kenties passelit. Juu. Sovita nyt tuolle jotain! Se nosti sellaisen metelin että tanner tärisi, potki, kirkui, rimpuili ja teki kaikkensa ettei vaan vahingossakaan jalka osuisi lahkeeseen, saati käsi hihaan, tai ainakaan sitä pukua ei saisi kiskottua ylös saakka!  Tuumasinpa siinä, että on se helkkarin hyvä, että tuon haalarin kankaan repimislujuus on jotain ziljoona newtonia (no ainakin melkein), muuten poika olis varmaan pistänyt halki koko vermeen. Kyllä se siihen malliin sitä repi ja raastoi. (Luoja. Kohta se pitää saada ahdettua haalareihin monta kertaa päivässä, ja vielä villavarusteitten kera!) No, lopulta sain pojan tungettua kaksin käsin kutakuinkin haalarin sisään, niin se heittäytyi lattialle kippuraan eikä suostunut liikahtamaankaan, oli vain hervoton kuin keitetty spagetti. Tutki siinä nyt sitten jotain sopivuutta. Täysin arvoitukseksi jäi, miltä se vaate nyt sitten pojan päällä näyttää. Kai se sitten joskus selviää...  isänsä saa kyllä pukea sen ensimmäisenä haalariaamuna. Piste.

Tuon episodin aikana Isosisko keekoili peilin edessä tyytyväisen näköisenä omat talvihaalarinsa yllään, ja kyseli "Näytänks mä hyvältä? Entäs takaanta?"  

*****

Koska meidän Pikkuveli ei ole mitään unohtavaista lajia, se kosti äitirassulle monin kerroin tuon karmean haalari-invaasion. Poika istui pian sen jälkeen valehtelematta korkeintaan 2 minuuttia tietokoneen ääressä tiukkojen "Et koske MIHINKÄÄN!" -komentojen kera. Ja mitä! Minä yritän päästä nettiin, niin hallelujaa, meidän näppäimistö viettää discoa.  Caps lock, num lock ja scroll lock vilkkua välkähtelivät yhdessä ja epätahtiin, muuten näppis oli kyllä eloton.  Siis miten se poika sen teki? Mä yritin vahtia sitä haukan- sekä kotkankatseella, enkä nähnyt sen koskevankaan näppäimiin. Kyky!

No, vanha konsti - virrat pois ja päälle, auttoi onneksi siihenkin vaivaan.

Eikä se ilo nyt vielä tuohon loppunut. Meidän keittiö on tälläkin hetkellä kuorrutettuna jugurtilla + muffinssinmurusilla. Ja maitoa päälle tietysti. Sitä sottaa on valehtelematta lattiasta kattoon parin neliömetrin säteellä herran syöttötuolista.

Haluaisko joku tulla siivoamaan? Saisi muffinssin palkaksi, niitä on vielä jäljellä.

Kaiken lisäksi nuorimies on mitä taitavin lepyttelijä. Ei sen tarvinut kuin iltapesun jälkeen kietoa kädet  äitin kaulan ympäri ja sanoa pienellä pehmoisella äänellään "Minu äiti. Minu äiti tykkää!", ja taas oli äiti sulaa vahaa...

*****

Jatkanpa niistämistä. Voi luoja että mä inhoan tätä nuhaa!