Jos teillä sattuu lojumaan nurkissa ylimääräisiä kokoa 92 tai 98 olevia poikien talvihaalareita, ja haluatte päästä niistä eroon, niin tuokaapa ne meille. Pikkuveli kyllä tuhoaa haalarit kuin haalarit hetkessä! Sen vannon sekä lupaan. (Jalallas et astu tupaan... eikun, sehän olikin kolme pientä porsasta se!)

Poika on nimittäin saanut niitten yksien tuhottujen haalareiden tilalle hankitut alehaalarit ihan kivaan kuntoon - toinen lahje on polvesta nilkkaan asti halki. Siis halki. Muutaman viikon käytön jälkeen. Ja kuinka se sen ylipäänsä tekee, ei aavistustakaan. Ei se näytä remuavan sen kummallisemmin kuin siskonsakaan (joka on jopa käyttänyt kaksikin talvea samaa pukua, ja nyt se samainen puku on naapurin tytöllä käytössä), mutta kai se jotenkin sitten piiloriehuu tai jotain. Täystuho mikä täystuho. Ylipäänsä kaikki, mihin Pikkuveli koskee, menee rikki. No ei kai se sitä tahallaan tee. Tai toisaalta, olen kyllä viimein oivaltanut, mitä Lassi & Leevi -kirjoissa esiintynyt Lassin "kauriinkatse" merkitsee...  se on kai se suurten sinisten silmien viaton räpyttely, mitä ei voi katsoa äkäisenä.

Ylipäänsä meidän nuorimies on ollut varsinainen känkkäränkkä ja raivopää viime aikoina. Kai se vaan on sitten niin raskasta olla 2-vuotias (ja 8 kk päälle).  Olen nyt viime päivinä onnistunut saamaan pojan palautettua hyvälle tuulelle ottamalla siltä sotajalan (= vasen jalka) pois *naps* ja laittamalla tavallisen jalan takaisin tilalle *plops*. Ja kyllä naurattaa. Paitsi että sitten on Isosisko kateellinen, kun ei kukaan vaihda sen jalkoja. Onkohan edes ylipäänsä mahdollista, että kumpikin olisi tyytyväinen elämäänsä yhtä aikaa? Ihmeellistä nuorallakävelyä tämä vanhemmuus. Jo nyt.