Meidän Pikkuveljestä on kasvamassa tomeraakin tomerampi, täpäkkä miehenalku.

Herralla on pituutta nyt ruhtinaalliset 90 senttiä, ja painoa siinä viitisentoista kiloa. Se on painossa saavuttanut Isosiskon, joka puolestaan on nyt 104 senttiä pitkä. Kertonee jotakin lasten ruumiinrakenteesta - tai ei, poika ei ole pulska tai edes pyöreä, ainoastaan arsiharjumaiseen tyyliin muistuttaa hiukan ladon ovea. Ei siis mikään heittopussi. Tai hernekeppi. Talvihaalaritkin on oltava numeroa liian isoa kokoa, kun muuten kirraavat hartioista.

Isosisko puolestaan muistuttaa lähinnä heinänkortta, vaikka syö huomattavasti paremmin ja monipuolisemmin kuin veljensä.

Pikkuveli on kehittynyt vähän kaikessa ihan hurjasti viime aikoina. Vaippoja ei tarvitse enää ollenkaan, mitä nyt äiti sekä päiväkodin tädit sellaisen varmuuden vuoksi (ja turhaan) kiskoo pojan jalkaan ulos lähtiessä näin talvella.  Puhetta ja juttua pojalta piisaa liikaakin, enimmäkseen leikkii olevansa "tiikeji" ja murisee niin hurjasti, että.

Tiikerimäistä se meno kyllä tuppaa olemaankin. Pikkuveljen temperamentista kun puhutaan, niin siitä onkin oksat pois. Annas olla kun poika hermostuu jostakin (ja se saattaa hermostua ihan mistä tahansa), niin kyllä lelut lentelee ja ovet paukkuu. Nyrkit on pystyssä heti paikalla. Tietääköhän vaikeuksia myöhemmin...  Tuossa päivänä eräänä Miehelle sanoin, että voin suorastaan kuvitella miten opettaja rimputtelee meille kotiin harva se päivä kertoen Pikkuveljen tehneen milloin mitäkin tuhmuuksia koulussa - siihen Mies totesi sanovansa sitten opettajalle, että mitäs ette sitten pidä sitä kurissa siellä. Ja on tuolla pojalla kyllä melkoinen kuri oltavakin. Jäähypenkki (=eteisen kenkäteline) on ahkerassa käytössä, 2 minuutin istunnolle joutuu oitis jos tekee jotakin tosi tuhmaa tahi ei suosiolla tottele viidettäkään kehoitusta olla riehumatta.

Päiväkodissakin olivat sitä mieltä, että kun se pakollinen hoitopaikan vaihdos tässä ensi syksynä tulee meidän päiväkodin sulkiessa ovensa, niin Pikkuveli tarvitsee ehdottomasti päiväkotipaikan - riittävästi touhua ja virikettä aamusta iltapäivään.

Kohtelias poika kuitenkin on. Ruuan jälkeen sanoo joka kerran "kiitos äiti yvättä juuasta", ja yhtenä iltana pulkassa istuessaan tiedusteli mitä kauneimmin, jotta "sopiiko, jos minä nouse puukasta poiiis".

Vielä kun se alkaisi nukkua yönsä kunnolla. Tässä on nyt pari viikkoa esitetty öisin Pikkuveli-Showta, joka alkaa klo 01 ja päättyy tuossa 04 aikoihin. Tyyliin "äiti petiin, minä hajuan äiti petiin", ja sitten äitin petissä halutaankin yllätys yllätys "omaan petiin, minä hajua omaan petiin, äiti kantaa minut", ja sama uudestaan. Ja uudestaan. Mutta sitten kun poika vihdoin ja viimein nukahtaa, ei sille voi vihainen olla. Se on niin suloinen, pieni pörrötukka, tuhiseva pulloposki.  Siinä on vielä pikkuinen häivähdys sitä vauvaa, joka se aikoinaan oli.

Mun mittaamattoman rakas poikani.