Tässä istun ja ihailen vihdoin ja viimein talviseksi muuttuvaa maisemaa! Kyllä tuo lumi kuuluu talveen, ihan kertakaikkiaan. Sitäpaitsi se viime aikoina vallinnut jää-hiekoitussepeli -yhdistelmä on ihan tappavaa tavaraa polkupyörän renkaille ja lasten haalareiden polville. Tosin nyt taitaa olla pakko hankkia esikoiselle sukset. Hrmph. Niillä on kumminkin päiväkodissa hiihtoa, ja tytön jalassa ei enää lenkkisiteet pysy. "Monolliset" sukset maksavat vaan maltaita...  mistäköhän löytäisi käytetyn ja siistin suksiparin.

Onpa tämä kirjoittaminen jotenkin kankeaa. Niinhän se kyllä on, että mitä pitempiä taukoja tässä pitää, sitä vaikeampi on kirjoittaa, kun ei oikein keksi aihettakaan jne.

Viime kirjoituksessa kuvailemani Pikkuveljen taikalukko on toiminut kerrassaan hyvin - ei ole mörköjä näkynyt, eikä kuulunut. Pimeää poika kyllä pelkää, jopa niin paljon, että on nyt kahtena aamuna saanut hysteerisen itkukohtauksen kun pitää pukea collegepaita päälle - paidan sisällä on kuulemma pimeää! Luulisin, että tämä lähentelee jo pimeän pelkäämisen huippua :). No mitään nauramistahan siinä ei tietenkään ole, poika kun on aivan tosissaan ja oikeasti pelkää. Kaippa tämä vaihe taas joskus menee ohi, siihen asti on lienee tehtävä sovinnolla parisänkyyn tilaa kolmivuotiaalle, kun omassa sängyssä suunnilleen joka toinen yö pelottaa niin kovin. Toisaalta onhan se poika niin hellyyttäväkin kun käpertyy kainaloon ja tuhisee tyytyväisenä pehmopupunsa kanssa... veikkaan, että tuossa kymmenen vuoden päästä ei äitin kainalo enää niinkään kiinnosta.

Ensi viikonloppuna meillä tapahtuu kummia. Mies aikoo lopettaa tupakoinnin! Kaikkea sitä...  siis onhan näitä "lopettamisia" nähty ennenkin, ne vaan on jääneet aika lyhykäisiksi (ai miten niin sama juttu kuin omien laihdutuskuurieni kanssa?) ja loppuneet ennenkuin ovat ehtineet edes alkaa. Vaan tällä kertaa herra on sitten kuulemma tosissaan. Eilen sille ostin apteekissa käydessäni 105 kpl:n pakkauksen Nicorette -purkkaa, jotta jospa se sillä alkuun pääsisi.

En edes tahdo tietää, millainen seinillä kiipeilevä ja raivopäinen perheenpää meillä viikon kuluttua asuukaan...  pitäisiköhän muuttaa lasten kanssa mummolaan akuuteimman lopetuskriisin ajaksi :).  Mä olen itsekin polttanut nuoruudessani, viimeisen kerran tumppasin joskus vuoden 2000 tietämillä, joten tiedän että se ei ihan helppo juttu ole. Helpoimmalla pääsisi, kun ei olisi koko pahaa tapaa koskaan aloittanutkaan - vaan eipä sitä siinä yläasteiässä aina järjen valo nupissa kovin pitkälle valaise.

Se on tuo meidän Isosisko-esikoinen 5v10kk vaan niin huolehtivaista lajia, että johan se huolehtii itsensä sairaaksi siinä kohdin, kun koulussa sitten joskus tupakan vaaroista kerrotaan, jos oma iskä vielä silloin polttaa. Että ihan senkin takia. Ja muutenkin viisas päätös mieheltä, niillä kun suvussa on sydän- ja verisuonisairautta ollut. No hei, eikös tupakoinnin lopetus ole aina viisas päätös!

Niin ja minäkin olen ryhdistäytynyt. Uskokaa tai älkää, mutta olen jo parin kuukauden ajan melkein joka ilta vääntänyt vatsa-, selkä- ja jalkalihasliikkeitä töllön ääressä olkkarin lattialla. Ja ehkä jotakin edistystäkin on saattanut tapahtua. Vielä kun saisi itsestään irti, tai lähinnä saisi järjestettyä aikaa työltä ja kodilta sen verran, että pääsisi oikein hikiliikkumaan, niin sitten voisi tuloksia jo tullakin.

No nyt täytyy jatkaa sorvausta. Pahus. Just kun mun kirjoitussuoneni oli pulpahtamassa pintaan.