Tässä joku aika sitten Isosisko ja Pikkuveli leikkivät koulua.

Isosisko toimi opettajana, ja pyysi luettelemaan suomalaiset viljalajikkeet.

Pikkuveli mietti hetken, ja tuumasi:

"Riisi, kaura, ohra ja hiutale!"

Mun top 2 "maailman ärsyttävimmät materiaalit" -lista sai eilen uuden artikkelin, nimittäin kontaktimuovin! Se pääsi heti suoraan kakkoseksi. Ei voi olla niin tolkuttoman hankalaa ainesta; se tarrautuu kaikkialle muualle paitsi koulukirjojen kansiin (joihin yritän sitä siis epätoivoisesti saada), ja sitten kun se suvaitsee takertua niihin kansiin, niin eikös se pentele jää jotenkin ryppyyn tai kuprulle. Ja tottakai se silloin tarttuu niin mahdottoman pitävästi, että koitapa irroittaa ja laittaa sitä paremmin, niin lähtee kannen väritkin siinä samalla. Ja siitä ei pieni koululainen, saati hänen opettajansa, saata olla kovin iloinen.

No, nyt on ympäristötiedon, matikan ja äidinkielen kirjat kuitenkin jotakuinkin inhimillisesti paketoitu. Siinä sivussa keittiön pöydän vahakangas on täynnänsä liimalaikkuja siitä p***n muovista, ja nyt niihin laikkuihin tarttuu leivänmurut ja kaikki muu tosi hauskasti kiinni. Mä niitä ole siitä pesemään ehtinyt. 

Vuoden päästä onkin sitten kahden koululaisen kirjat työn alla. Jip-pii.

Kun nyt kuitenkin uteloitsette siellä, niin voin paljastaa, että top 1- ärsyttävä materiaali on rastasverkko. Yrittäkääpä joskus poimia mansikoita rastasverkon alla niin, että se ei takerru joka paikkaan (varsinkin hiuksiin, korviin, vaatteisiin, jne). Ei kuulkaa tule mitään siitä.

Pikkuveli oli eilen ulkona sen über-kiusaajan kanssa; ja koska nyt ei ollut muita poikia saapuvilla, niin niillä sujui ihan hyvin. Joten taitaa koko homma olla tosiaan koulun alkuun liittyvää kerskailun tarvetta, joka varmaan menee ohi. Tosin ne kaksi olisivat eilen voineet käyttää aikansa jotenkin mielekkäämmin; herrat nimittäin heittelivät potkulautojaan jalkapallomaalien yli (tai yrittivät heittää niitten yli), kun menin välillä vilkaisemaan puistoon, mitä siellä tapahtuu. Todella loistava idea tuokin - ilmassa akselinsa ympäri kieppuva potkulauta on oikeasti vaarallinen, saati jos se kolahtaa maalin tolppaan ja sinkoutuu takaisin. Ei noilla nuorillamiehillä aina järki päässä liikaa pakota. Ja mistä ihmeestä ne ylipäänsä keksivät noita loistavia aktiviteetteja?

Pikkuveli on nyt tänä kesänä saanut mennä jo joksikin aikaa meidän oman (turvallisen, ei ollenkaan autoliikennettä) alueen leikkipuistoon ilman äitiä...  näköjään on kuitenkin viisautta käydä ainakin välillä vähän tsekkaamassa tilannetta.

Mun juoksuohjelmassa on tänään vuorossa lepopäivä. Ahh. Ei hullumpaa.

Niin se alkoi arkinen aherrus pienillä, ja suurillakin, koululaisilla tänäkin syksynä. Isosisko on koulun alkamisesta innoissaan kuin ilmapallo; sitä saa suorastaan toppuutella. Eilenkin läksyjen teon jälkeen tyttö kaivoi kaapin perukoilta viime vuoden Aapisen tehtäväkirjat, ja teki niistä tekemättömiä tehtäviä. Toisaalta, veikkaan, että ei tätä loputtomiin kestä, katsotaan tuossa 5-6 vuoden kuluttua...  Tai mistä minä tiedän, onhan niitäkin, jotka ovat innokkaita opiskelijoita vaikka kuinka isoina.

Pikkuveljellä alkoi sitten samaan aikaan eskari. Siitä, miten se on mennyt, ei ole suurempaa havaintoa, koska "en muista", "en tiiä", "mitä välii", "lopeta jo se kyseleminen!".  Että silleen. Useimpina päivinä on kuitenkin mennyt ilmeisesti ihan sujuvasti, koska päiväkodin tädeiltä saa palautetta lähinnä siinä tapauksessa, jos on ollut jotakin sanomista.

Pikkuveli-raukalla on noin muuten vähän ongelmaa seurapiirielämässä; meidän alueen about saman ikäluokan pojista se on kaikista pienin; seuraavat kolme nuortamiestä aloittivat nyt ekaluokan. Ja tottakai, tietenkin ja ilman muuta niitten sankareitten pitää nyt sitten päteä ja yrittää kaikin keinoin tehdä selväksi, että He Ovat Jo Koululaisia ja sinä olet vasta eskarissa. Me saadaan häätää sut nyt keinuista!!! Yksi santeri varsinkin on oikea koulukiusaajan arkkityyppi - olen ajatellut, että jos ei tilanne ala rauhoittua koulunalkuhuuman liennyttyä, niin täytyy sitten jutella sen pojan äidin kanssa. Noin yleensä Pikkuveljellä pyyhkii leikkipuistossa ihan ok, joten uskoisin, että kyllä se tästä taas lutviutuu, mutta seuraillaan. Mielenkiintoisia nämä lasten elämän koukerot. Ens syksynä on tietty sama laulu, koska "sinä oot vasta ekalla ja me ollaanki jo tokalla", voin kuvitella...

Eikä se isosiskon naapurielämäkään just nyt niin hauskaa ole; naapuristossa asunut ainoa suht samanikäinen tyttö otti ja muutti pois. Tai muutti ne koko perhe, mikä on oikeastaan ihan hyvä, koska ne asui 10 metrin päässä meiltä, ja niitten valtamerilaivan kokoinen koira tykkäsi muistaa lähimmäisiään kumealla haukunnalla päivittäin n. klo 05.30. Isosiskon lähimmät kaverit asuvat nyt naapurikaupunginosassa, pienen metsikön takana - sinne ei sinänsä ole pitkä matka, mutta sen verran kuitenkin, että ei noin vain voi kysyä "voitko olla?", aina täytyy sopia etukäteen. Jahka nuo kasvavat ja reviirit laajenevat, niin tämäkin probleemi tulee olemaan historiaa, eli sitä odotellessa.

Mutta noin yleisesti ottaen hyvin pyyhkii siis.

Mie itse sain eilen jonkunlaisen tilapäisen ja vakavanlaatuisen mielenhäiriön! Aloitin juoksuohjelman! Sen mukaan 11 viikon kuluttua pitäisi jaksaa hölkätä kymmenen kilometriä! 10! Ja sen kun näkisi. Mut kaikkeahan voi kokeilla (paitsi Iltalehden veikkausvihjeitä ja naapurin emäntää).  Laittaisin tähän linkin siihen ohjelmaan, mut mulla ei ole sitä nyt just, niin en sit laita!

Nyt aion kuitenkin ryhtyä sorvaamaan, koska sijaitsen juuri nyt sorvaamon sorvin äärellä, ja täällä kuuluu niin toimia.

Hyvää päivänjatkoa :)!

...toi kyseinen Lord Estin biisi nyt vaan soi miun pollassa, ei tuo otsikko mitenkään tähän postaukseen liity. Paitsi että tavallaan, noinhan se on, tai siis oli ennen - nykyään meidän muksut sentään ovat hoksanneet, noin pääsääntöisesti ainakin, sellaisen elämän perustotuuden, että Yöt Ovat Nukkumista Varten.

Tosin Isosisko on öisin melkoisen aktiivinen. Kuulemma kuten äitinsä lapsena. Se puhuu, kävelee, jopa joskus laulaa taikka kuulostaa riitelevän unissaan. Välillä se saa hysteerisiä kohtauksia keskellä yötä, eikä osaa sanoa, mistä on kysymys. Ja aamulla ei muista koko jutusta yhtään mitään.

Mie olen tosiaan ollut ikäni myös levoton nukkuja. Lisäksi näen harva se yö ns. valveunia, tai mitä ne lienevätkään - siis luulen, että olen hereillä, vaikken oikeasti ole, ja näen jotain perinjuurin kummaa. Kuten tässä yksi yö (tai se oli oikeastaan jo aamu, olin heräilemässä), näin ihan päivänselvästi, että meidän makkarin oven raosta (se ovi on aina vähän raollaan öisin, että kuulen lapset paremmin) kurkkasi joku hiukan vähemmän normaalin näköinen, pitkäpartainen häiskä, jolla oli viininpunainen hiippamyssy ja viitta. Sitten se vaan katosi. Tosi täysjärkistä! Joskus olen maastoutunut sängystä kesken yötä maahan, kun olen ihan selvästi nähnyt, että joku hemmo on hiipinyt makkariin ja tähtää minua pyssyllä. Katossa kävelee harva se yö jotain "mustia laikkuja", jotka katoavat. Joskus on tullut haulikon piippu seinän läpi huoneeseen. Ynnä muuta mielenkiintoista! Ei nimittäin ole nukkuminenkaan mitenkään turhan tylsää! Kokeilkaa vaikka joskus.

Olen googlettanut sen verran, että toi on kaiketi täysin normaalia ja vieläpä melko yleistä, joten en ehkä ole tulossa hulluksi. Tai jos olisinkin, niin varsin hitaasti se sitten käy, koska noita juttuja on ollut kyllä niin kauan kuin jaksan muistaa.

Niin. Ei mulla kai mitään oikeaa asiaa ollut. Yritänpähän vaan saada potkua tähän blogiuraani taas jälleen kerran.

Isosisko on soittanut mulle tänne sorvaamoon useamman kerran tänään, että "Ajattele äiti, että HUOMENNA alkaa tokaluokka!". Taitaa joku olla pikkuisen täpinöissään.

Leivoin eilen iltana pullaa! Oltiin pitkästä aikaa vaan kotona lasten kanssa, ja minut valtasi omituinen kodinhengetär-olo (se meni myös ohi jo). Laitoin ruuaksi kesäkurpitsapaistosta ja uusia perunoita, ja sitten pyöräytin vielä pullataikinan! Nyt voinkin hyvällä omatunnolla mennä taas seuravat x viikkoa siitä, mistä aita on matalin.

Mutta se, mikä oli kummallista, oli se, että kun ne pullat sitten oli valmiita ja asetuimme niitä pöydän ääreen nauttimaan. Niin minäpä en syönyt kuin yhden! Vain yhden! Ei tehnyt edes mieli! Vaikka ne oli kyllä oikein hyviä ja pehmeitä, ei mitään kivikovia kakkaroita. En kyllä itsekään ymmärrä, että mistä nyt tuulee.

Niin. Jos sitä sorvausta sitten jatkaisi, kun kerta sorvaamon jakkaralla tässä kökötän.   

EDIT: siis wtf? Voice-kanavalla väitettiin raadiossa just, että sen rallatuksen "me istutettiin yhdessä puu, sen oksille jne jne..." laulaakin Tuiskun Antti, eikä joku nainen???? Jopas.

Täällä ollaan, taas (!), kuten kuvasta näkyy. Päivitys kerran puolessa vuodessa, eikös se oo just passeli tahti.

Viime postauksessa olen näköjään ollut lähdössä tekemään lumitöitä. Outo ajatus, nyt kun ollaan monta viikkoa hikoiltu helteessä. Tosin nythän ne helteet loppuu kuulemma, ja hyvä ehkä niin; meidän neiti Tokaluokkalainen aloittaa koulun ylihuomenna. Ja ajatelkaapa sitä, että meidän nuorimieskin on menossa jo eskariin! Niin ne vuodet vierii ja lapset kasvaa, mutta minähän en onneks vanhene ollenkaan. Tai en ainakaan rupsahda.

Neiti on juu tosiaan menossa tokalle, ja laskee tunteja ja minuutteja koulun alkuun. On se aika liikuttavaa, kun joku on noin mahdottoman innoissaan. Luulenpa, että näitä aikoja muistellaan kaiholla joskus tuossa 5-6 vuoden päästä. Ekaluokka tytöllä meni tosi hienosti; kaikki oli ihanaa ja fantsua, opettaja varsinkin on todella Ihana ja Fantsu, tai ainakin tietää kaiken paremmin kuin äiti. Siihen on saanut tässä sopeutua.

Meidän kesä on kulunut pitkälti koti-mummola -akselilla. Mummolan rantaan saatiin uusi laituri, matalampaan kohtaan kuin entinen, joten lapsetkin ovat päässeet polskimaan elämänsä kyllyydestä. Ja kyllä on uitu! Ihme, ettei ole suomut jo kasvaneet.  Isosisko oppi heinäkuun alussa uimaan ilman kellukkeita, ja nyt polskuttaa koiraa tosi hienosti. Pikkuveljensäkin eteni en-uskalla-seistä-polvia-syvemmällä -vaiheesta uimaan kellukkeiden tai pötkylän varassa, eli aivan mahtava saavutus.

Mie puolestani laihdutan, taas jälleen kerran. Tai oikeastaan tällä kertaa kyse on ennemmin ruokaremontista... olen jo pitkän aikaa katsonut tarkemmin, mitä suuhuni laitan. Ja kyllä se kuulkaa tuottaa tuloksia; olen nyt noin 3 kg kevyempi kuin alkukesästä! Hitaasti, mutta varmasti. Olo on myös sisäisesti jollain tapaa kevyempi.

Enpä tiedä, jos tässä vaikka kuinka innostuisi blogaamaan taas... tuntuu, että lapset alkaa olla sen verran isoja, että aikaa ja energiaa jää jo enemmän. Remonttihaaveetkin on toistaiseksi vähän jäissä sattuneesta syystä (lue: ai millä rahalla?), joten siihenkään ei kulu energiaa (eikä siis myöskään kaloreita, damn!). Ollaan me sitten viime kerran rempattu ainaskin varmaan eteinen (vai oonko mie siitä blogannu, en oo varma), molemmat vessat, maalailtu jotain seiniä ja muuta pientä. JOS olis rahaa, niin sitten suihkukaappi olis kova sana, meidän makkarin pintaremppa myös ja tietenkin se ikuisuuskohde, eli kuisti.

Ai niin. Ollaanhan me myös pesty se talon katto, mitä varmaan pari vuotta on meinattu! No, nysse on tehty. Ja hiano tuli. Siellä se mies roikkui turvavaljaissa muutaman päivän painepesurin varressa. Kun joku vielä maalaisi sen, katon siis, ei miestä, eikä sitä pesuria...  olis meinaan kylän komein sen jälkeen. Katto siis.

Voikaa hyvin!

tässä istuskelen ja keskityn lähtemään ulos lumitöihin (omakotitaloasujan auvoa!) ja ykskaks muistin, että onkohan mulla vielä blogi tallella jossain. Ja katos perhana! On se!

Ei ihan vuotta näköjään olekaan vierähtänyt sitten viime kerran. Mut mitäs tosta. Se sama mie mie olen kuin viimeksikin.

Sitäpaitsi tää vuodatus on muuttunut ihan kummalliseksi. Meni toinenkin tovi, että löysin namikan, mistä pääsee tänne kirjoitussivulle. Löysin sentään, joten en mie kaiketi ihan toivoton tapaus ole.

Ehkä tässä joskus kirjoitan kuulumisia enemmän. Oikeastaan mie pidän kirjoittamisesta, on vaan ollut niin hitonmoista rumbaa töissä ja kotonakin, ettei mulla ole vain paukut riittäneet blogaamiseen.

Meidän lapsetkin on jo kuulkaa tosi isoja. Esikoinen on ekaluokalla,  kohtahan se on herranjestas ensimmäinen vuosi peruskoulua käyty...  Pikkuveli menee puolestaan syksyllä eskariin, mikä on ihan käsittämätöntä, vastahan mie raahasin sitä järjettömän kokoista vauvamahaa ympäriinsä.

Mut nyt ei enää verukkeita vaan lumikolan varteen mars! lupaan palata jossain vaiheessa. Jos en ennemmin niin sitten myöhemmin :).

Äh, pakko laittaa tähän yksi vitsi joka naurattaa parhaillaan meidän kuopusta ihan mahdottomasti.

Mitä Jeesus sanoi kun se sai sukset? 

Jee, sukset!!!

auts...

...nimittäin menin ruokatunnilla käymään vaatekaupassa tarkoituksenani ostaa itselleni pusero.  Sitäpaitsi kaiken arkiston hämäryydessä kykkimisen jälkeen ripaus auringonvaloa tuntuu ylellisyydeltä. No, joka tapauksessa, mulla ei siis ole kesäksi yhtään työkelpoista paitaa. Tai ei se oikeastaan noin ole, on mulla paitoja, kaappi suorastaan tursuu paitoja ja puseroita, mutta minä vain olen liian paksu niitten sisään.

Kumminkin. Menin siis sinne vaatekauppaan ostaakseni itselleni puseron.

Ja tulin vaatekaupasta ulos käsivarrellani reilun kokoinen kassillinen lastenvaatteita. 

Hemmetti, kaupoissa pitäis olla lastenvaateosastojen edustalla joku vartijahenkilö, joka varmistaisi, että osastoa lähestyvä äiti-ihminen on ihan oikeasti ja varta vasten menossa sinne. Eikä vaan siksi kun "oi miten suloisen näköisiä hameita tuolla on...  ja kivoja poikien paitoja. Hei, lasten legginsejä saakin tänään kolmet kaksien hinnalla!".

Mä itselleni mitään saa, kun nyt se budjetti sitten meni. Kaiken kukkuraksi kummitytön rippijuhlat lähenee, ja sinne ei kai voi oikein verkkareissa ilmestyä - joten juhlavaatteita olis ihan pakko tässä jotenkin itselleen saada.  

Pahus.

ps. meidän grilli toimii oikein hyvin! Paitsi pientä korjailua se vielä tarvitsee, mutta hyvin siinä makkarat jo paistui. Nam.

Täällä sitä ollaan, tuppaa vaan näin kesän korvalla löytymään kaikenlaista muutakin tekemistä kuin blogiin kirjoittaminen. Mikä on tietysti sangen omituista. Lisäksi työmaalla Pomo on nakittanut minut arkistoon, johon ei tosiaankaan päivä paista eikä nettiyhteys yletä, niin että huonompi homma. Nyt, kun valvova silmä vältti, niin hetihän minä olen kärppänä surffamassa...  hih hih.

Sitten viime kerran olen ollut esim. lasten päiväkodin kevätjuhlassa. Ja kyllähän siellä kelpasi olla - meidän Isosisko nimittäin toimi juhlan juontajana! Yhdessä jonkun poikapuolisen, lukutaitoisen, eskarikaverinsa kanssa siis. Olivat kuulkaa oikein edustava juontajapari, että ihan vaikka mihin olisivat kelvanneet. Isosisko saikin valtavasti kehuja ja positiivista palautetta kaikilta tahoilta, että oikein Jaana Pelkosen jalanjäljissä kulkee. Niin että mikäpä tässä nyt on möllötellessä, kun sellaisen tulevan julkkiksen äiti saa olla. Se on vaan suomimuusikoitten nyt laitettava parastaan, jotta saadaan Euroviisut tänne Suomeen joskus about 15 vuoden päästä - paha niitä muuten on juontamaan päästä.  

Viikonloppuna jatkoimme grillin muurausta vaihtelevalla menestyksellä. Sikäli vaihtelevalla, että sunnuntai-iltapäivänä se Mies, joka asuu meillä, alkoi muistuttaa erehdyttävästi takamukseen ammuttua kontiota. Nooh, kaikesta huolimatta, grilli on nyt siinä jamassa, jotta tänään meinataan koegrillata siinä muutamat makkarat. Tottahan sitä nyt grilli on käyttöön vihittävä perinteisellä grillimakkaralla! Ja jos homma sujuu suotuisasti, niin sitten voipi sen hökötyksen viimeistellä ihan valmiiksi sitten, katsotaan kuinka käy.

Vaan nyt se on päivä pulkassa ja sorvi suljettava. Täytynee myös sulkea tuo arkiston ovi, se kun on palosuojattu ja kaikkea, jottei meidän korvaamattomat paperit tärvelly, jos tämä torppa sattuu vaikka ensi yönä palamaan.

Voikaa hyvin!

Isosisko 7 v 2 kk kysyi eilen:

"Äiti, minkä takia sie meikkaat? Senkö takia, ettei kaikki näkis sun ryppyjä?".

Ö-höm. Siis "ryppyjä"?

****

Muuten tässä mitään ole tapahtunut; tai ainakaan mainitsemisen arvoista: Paitsi että nyt sekosi näköjään tämä Herra Näppäimistö: Hän haluaa tehdä pisteen paikalle kaksoispisteen ja puolipiste on näköjään paljon kivempi kuin pilkku:  Voi lahna: Toivottavasti tokenee virrat sammuttamalla; tämä kun sattuu olemaan työkone eikä millään huvittaisi odotella about viittä viikkoa ennenkuin joku atk-hemmo (=vetelys) joutaa / viitsii / pystyy saapumaan tekemään asialle jotakin:

Näihin tunnelmiin:

Eilen oli jännä päivä - kävimme Isosiskon kanssa tutustumassa kouluun. Vaikka koulu nyt onkin samassa talossa kuin nykyinen päiväkoti, niin on se silti suuri muutos ja iso juttu, tuo Koululaiseksi kasvaminen.

Kaikki meni mukavasti. Opettaja vaikuttaa ihan ok:lta, nuori, tarmokkaan oloinen, nainen. Oppilaita Isosiskon luokalla, kuten myös rinnakkaisluokalla, on 25. Ja mikä parasta, yksi tytön parhaimmista kavereista, joka asuukin suht lähellä meitä, tulee samalle luokalle! Kyllä oli tyttö kerrassaan iloinen ja huojentunut tuosta. Muutenkin luokalle tulee monta nykyistä eskarikaveria, sekä myös vanhoja tuttuja meidän lasten ex-päiväkodista.

Vanhemmat saivat valita, sikäli kun nimiä listoihin mahtui, haluavatko lapsensa aamu- vai iltapäiväryhmään. Tuo 25 oppilaan luokka on siis jaettu kahteen eri ryhmään, koko ison luokan yhteisiä tunteja on vain keskipäivän aikaan. Onneksi sain Isosiskon nimen tyrkättyä aamuryhmän listaan (ihan vaan lievää kyynärpäätaktiikkaa käyttäen), se kun arvattavasti oli ryhmistä suositumpi ja meille ainakin ihan oikeasti välttämätön. Kurjaa olisi, jos tyttö joutuisi joka aamu lähtemään yksin kotoa kouluun kymmeneksi - paitsi ne viikot, kun Mies tekee iltavuoroa, mutta niitä on niin harvakseltaan kuitenkin, ettei sen varaan voi mitään ajatella. Nyt Isosiskolla on sitten kolme klo 8 aamua ja kaksi klo 9 aamua, eli ihan ok.

Koulupäivien pituus on huikeat 4 tuntia, jonka jälkeen voi sitten olla iltapäiväkerhossa (Jonne oli kuulemma 64 hakijaa ja paikan sai 25 lasta. Huh huh. Luojan kiitos me saatiin se paikka.) klo 16 asti - ja sitten ei enää pitkä aika olekaan, kun äitee tulee töistä, maksimissaan puolisen tuntia. Koulumatka ei onneksi ole kuin noin viitisensataa metriä, ei yhtään isoa risteystä tms, pari pienen tien ylitystä vain. Ja mummola (anoppila) on kaiken lisäksi matkan varrella melko tarkkaan puolivälissä - eihän mummo ja vaari siellä yleensä tosin kotona ole, paitsi mummo on nyt syksypuolella vielä vuorotteluvapaalla töistään.

Tuossakin aamu-/iltapäiväryhmäasiassa huomasin ainakin muutaman puolitutun äidin, joitten tiedän tasan tarkkaan olevan kotiäitinä ihan varmasti vielä ainakin pari seuraavaa vuotta (yksi on ollut koko ikänsä, tai no, ainakin sen ajan kun se on ollut äiti), etuilevan röyhkeästi tyrkkäämään lastensa nimet aamuryhmään. Toivottavasti kukaan työssäkäyvän vanhemman lapsi ei nyt heidän vuokseen joudu yksinäisiä aamuja sitten viettämään. Opettajakin vielä nimenomaan toivoi, että aamuryhmään laitettaisi nimi vain, jos se on työssäkäynnin vuoksi välttämätöntä. Vaan silti. Että joskus ärsyttää ihmisten omanapaisuus ja välinpitämättömyys!

Tuon vuoksi minäkin sitten taktisesti käytin pientä kyynärpäätaktiikkaa, ja Isosiskon nimen sain listaan toiseksi viimeisenä, huh huh. 

Joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Illalla meillä oli erittäin hektinen 7-vuotias neiti, joka ei meinannut saada untakaan kaikelta koulutäpinöinniltään. Noo, jospa se tuossa kesällä välillä vähän unohtuisi, palataan astialle sitten joskus, kun alkaa repun osto ynnä muu olla ajankohtaista. Niin joo, tyttö tarttee varmastikin myös oman puhelimen varmuuden varalta ja kaiken vuoksi - eikös ne about tuossa iässä ala jo tekstailla kavereidenkin kanssa, sikäli kun oppivat lukemaan ja kirjoittamaan. Soitella nyt ainakin alkavat. Tai ainakin meidän naapurin ekaluokkalainen typykkä näyttää olevan yhtä mittaa kännykkä korvalla. Ja onhan se puhelin ihan turvallisuuden takiakin oltava olemassa, ei meillä mitään lankapuhelinta ole, tietenkään.

****

Viikonloppu meni muuraushommissa. Nyt meidän pihassa on komea tiilinen grilli! Komea sikäli, että se on ihan omasta päästä laadittu ja itse värkätty, ja se jopa näyttää grilliltä, ooooohhh *ihastuneita huokailuja*. Kumpikaan, minä tai mies, ei oltu aikaisemmin edes nähty muuraamista kuin ehkä Remontti-Reiskan ohjelmassa, eli kyllä tuota voi saavutuksena jo pitää. 

Tosin ei sitä grilliä ihan vielä voi käyttää, saumaukset puuttuvat, eikä niihin ennen viikonloppua ehdi käsiksi käymään. Mutta sitten. Ihanaa grillaamisen tuoksua tiedossa....  kerrankin meidän pihasta, naapurit on sitä harrastaneet kahtena edellisenä kesänä, ihan selvästi,  vain meidän kiusaksi, kun ei meillä ole grilliä ollut. Vaan nyt täältä pesee! Kjäh kjäh.