torstai, 20. elokuu 2009

Kyllä eskarilainen osaa!

Tässä joku aika sitten Isosisko ja Pikkuveli leikkivät koulua.

Isosisko toimi opettajana, ja pyysi luettelemaan suomalaiset viljalajikkeet.

Pikkuveli mietti hetken, ja tuumasi:

"Riisi, kaura, ohra ja hiutale!"

torstai, 20. elokuu 2009

Ollaan kontaktissa

Mun top 2 "maailman ärsyttävimmät materiaalit" -lista sai eilen uuden artikkelin, nimittäin kontaktimuovin! Se pääsi heti suoraan kakkoseksi. Ei voi olla niin tolkuttoman hankalaa ainesta; se tarrautuu kaikkialle muualle paitsi koulukirjojen kansiin (joihin yritän sitä siis epätoivoisesti saada), ja sitten kun se suvaitsee takertua niihin kansiin, niin eikös se pentele jää jotenkin ryppyyn tai kuprulle. Ja tottakai se silloin tarttuu niin mahdottoman pitävästi, että koitapa irroittaa ja laittaa sitä paremmin, niin lähtee kannen väritkin siinä samalla. Ja siitä ei pieni koululainen, saati hänen opettajansa, saata olla kovin iloinen.

No, nyt on ympäristötiedon, matikan ja äidinkielen kirjat kuitenkin jotakuinkin inhimillisesti paketoitu. Siinä sivussa keittiön pöydän vahakangas on täynnänsä liimalaikkuja siitä p***n muovista, ja nyt niihin laikkuihin tarttuu leivänmurut ja kaikki muu tosi hauskasti kiinni. Mä niitä ole siitä pesemään ehtinyt. 

Vuoden päästä onkin sitten kahden koululaisen kirjat työn alla. Jip-pii.

Kun nyt kuitenkin uteloitsette siellä, niin voin paljastaa, että top 1- ärsyttävä materiaali on rastasverkko. Yrittäkääpä joskus poimia mansikoita rastasverkon alla niin, että se ei takerru joka paikkaan (varsinkin hiuksiin, korviin, vaatteisiin, jne). Ei kuulkaa tule mitään siitä.

Pikkuveli oli eilen ulkona sen über-kiusaajan kanssa; ja koska nyt ei ollut muita poikia saapuvilla, niin niillä sujui ihan hyvin. Joten taitaa koko homma olla tosiaan koulun alkuun liittyvää kerskailun tarvetta, joka varmaan menee ohi. Tosin ne kaksi olisivat eilen voineet käyttää aikansa jotenkin mielekkäämmin; herrat nimittäin heittelivät potkulautojaan jalkapallomaalien yli (tai yrittivät heittää niitten yli), kun menin välillä vilkaisemaan puistoon, mitä siellä tapahtuu. Todella loistava idea tuokin - ilmassa akselinsa ympäri kieppuva potkulauta on oikeasti vaarallinen, saati jos se kolahtaa maalin tolppaan ja sinkoutuu takaisin. Ei noilla nuorillamiehillä aina järki päässä liikaa pakota. Ja mistä ihmeestä ne ylipäänsä keksivät noita loistavia aktiviteetteja?

Pikkuveli on nyt tänä kesänä saanut mennä jo joksikin aikaa meidän oman (turvallisen, ei ollenkaan autoliikennettä) alueen leikkipuistoon ilman äitiä...  näköjään on kuitenkin viisautta käydä ainakin välillä vähän tsekkaamassa tilannetta.

Mun juoksuohjelmassa on tänään vuorossa lepopäivä. Ahh. Ei hullumpaa.

keskiviikko, 19. elokuu 2009

Mä reppu selässä sinua vien

Niin se alkoi arkinen aherrus pienillä, ja suurillakin, koululaisilla tänäkin syksynä. Isosisko on koulun alkamisesta innoissaan kuin ilmapallo; sitä saa suorastaan toppuutella. Eilenkin läksyjen teon jälkeen tyttö kaivoi kaapin perukoilta viime vuoden Aapisen tehtäväkirjat, ja teki niistä tekemättömiä tehtäviä. Toisaalta, veikkaan, että ei tätä loputtomiin kestä, katsotaan tuossa 5-6 vuoden kuluttua...  Tai mistä minä tiedän, onhan niitäkin, jotka ovat innokkaita opiskelijoita vaikka kuinka isoina.

Pikkuveljellä alkoi sitten samaan aikaan eskari. Siitä, miten se on mennyt, ei ole suurempaa havaintoa, koska "en muista", "en tiiä", "mitä välii", "lopeta jo se kyseleminen!".  Että silleen. Useimpina päivinä on kuitenkin mennyt ilmeisesti ihan sujuvasti, koska päiväkodin tädeiltä saa palautetta lähinnä siinä tapauksessa, jos on ollut jotakin sanomista.

Pikkuveli-raukalla on noin muuten vähän ongelmaa seurapiirielämässä; meidän alueen about saman ikäluokan pojista se on kaikista pienin; seuraavat kolme nuortamiestä aloittivat nyt ekaluokan. Ja tottakai, tietenkin ja ilman muuta niitten sankareitten pitää nyt sitten päteä ja yrittää kaikin keinoin tehdä selväksi, että He Ovat Jo Koululaisia ja sinä olet vasta eskarissa. Me saadaan häätää sut nyt keinuista!!! Yksi santeri varsinkin on oikea koulukiusaajan arkkityyppi - olen ajatellut, että jos ei tilanne ala rauhoittua koulunalkuhuuman liennyttyä, niin täytyy sitten jutella sen pojan äidin kanssa. Noin yleensä Pikkuveljellä pyyhkii leikkipuistossa ihan ok, joten uskoisin, että kyllä se tästä taas lutviutuu, mutta seuraillaan. Mielenkiintoisia nämä lasten elämän koukerot. Ens syksynä on tietty sama laulu, koska "sinä oot vasta ekalla ja me ollaanki jo tokalla", voin kuvitella...

Eikä se isosiskon naapurielämäkään just nyt niin hauskaa ole; naapuristossa asunut ainoa suht samanikäinen tyttö otti ja muutti pois. Tai muutti ne koko perhe, mikä on oikeastaan ihan hyvä, koska ne asui 10 metrin päässä meiltä, ja niitten valtamerilaivan kokoinen koira tykkäsi muistaa lähimmäisiään kumealla haukunnalla päivittäin n. klo 05.30. Isosiskon lähimmät kaverit asuvat nyt naapurikaupunginosassa, pienen metsikön takana - sinne ei sinänsä ole pitkä matka, mutta sen verran kuitenkin, että ei noin vain voi kysyä "voitko olla?", aina täytyy sopia etukäteen. Jahka nuo kasvavat ja reviirit laajenevat, niin tämäkin probleemi tulee olemaan historiaa, eli sitä odotellessa.

Mutta noin yleisesti ottaen hyvin pyyhkii siis.

Mie itse sain eilen jonkunlaisen tilapäisen ja vakavanlaatuisen mielenhäiriön! Aloitin juoksuohjelman! Sen mukaan 11 viikon kuluttua pitäisi jaksaa hölkätä kymmenen kilometriä! 10! Ja sen kun näkisi. Mut kaikkeahan voi kokeilla (paitsi Iltalehden veikkausvihjeitä ja naapurin emäntää).  Laittaisin tähän linkin siihen ohjelmaan, mut mulla ei ole sitä nyt just, niin en sit laita!

Nyt aion kuitenkin ryhtyä sorvaamaan, koska sijaitsen juuri nyt sorvaamon sorvin äärellä, ja täällä kuuluu niin toimia.

Hyvää päivänjatkoa :)!

keskiviikko, 12. elokuu 2009

Oon päivät töissä joudun öitä valvoon...

...toi kyseinen Lord Estin biisi nyt vaan soi miun pollassa, ei tuo otsikko mitenkään tähän postaukseen liity. Paitsi että tavallaan, noinhan se on, tai siis oli ennen - nykyään meidän muksut sentään ovat hoksanneet, noin pääsääntöisesti ainakin, sellaisen elämän perustotuuden, että Yöt Ovat Nukkumista Varten.

Tosin Isosisko on öisin melkoisen aktiivinen. Kuulemma kuten äitinsä lapsena. Se puhuu, kävelee, jopa joskus laulaa taikka kuulostaa riitelevän unissaan. Välillä se saa hysteerisiä kohtauksia keskellä yötä, eikä osaa sanoa, mistä on kysymys. Ja aamulla ei muista koko jutusta yhtään mitään.

Mie olen tosiaan ollut ikäni myös levoton nukkuja. Lisäksi näen harva se yö ns. valveunia, tai mitä ne lienevätkään - siis luulen, että olen hereillä, vaikken oikeasti ole, ja näen jotain perinjuurin kummaa. Kuten tässä yksi yö (tai se oli oikeastaan jo aamu, olin heräilemässä), näin ihan päivänselvästi, että meidän makkarin oven raosta (se ovi on aina vähän raollaan öisin, että kuulen lapset paremmin) kurkkasi joku hiukan vähemmän normaalin näköinen, pitkäpartainen häiskä, jolla oli viininpunainen hiippamyssy ja viitta. Sitten se vaan katosi. Tosi täysjärkistä! Joskus olen maastoutunut sängystä kesken yötä maahan, kun olen ihan selvästi nähnyt, että joku hemmo on hiipinyt makkariin ja tähtää minua pyssyllä. Katossa kävelee harva se yö jotain "mustia laikkuja", jotka katoavat. Joskus on tullut haulikon piippu seinän läpi huoneeseen. Ynnä muuta mielenkiintoista! Ei nimittäin ole nukkuminenkaan mitenkään turhan tylsää! Kokeilkaa vaikka joskus.

Olen googlettanut sen verran, että toi on kaiketi täysin normaalia ja vieläpä melko yleistä, joten en ehkä ole tulossa hulluksi. Tai jos olisinkin, niin varsin hitaasti se sitten käy, koska noita juttuja on ollut kyllä niin kauan kuin jaksan muistaa.

Niin. Ei mulla kai mitään oikeaa asiaa ollut. Yritänpähän vaan saada potkua tähän blogiuraani taas jälleen kerran.

Isosisko on soittanut mulle tänne sorvaamoon useamman kerran tänään, että "Ajattele äiti, että HUOMENNA alkaa tokaluokka!". Taitaa joku olla pikkuisen täpinöissään.

Leivoin eilen iltana pullaa! Oltiin pitkästä aikaa vaan kotona lasten kanssa, ja minut valtasi omituinen kodinhengetär-olo (se meni myös ohi jo). Laitoin ruuaksi kesäkurpitsapaistosta ja uusia perunoita, ja sitten pyöräytin vielä pullataikinan! Nyt voinkin hyvällä omatunnolla mennä taas seuravat x viikkoa siitä, mistä aita on matalin.

Mutta se, mikä oli kummallista, oli se, että kun ne pullat sitten oli valmiita ja asetuimme niitä pöydän ääreen nauttimaan. Niin minäpä en syönyt kuin yhden! Vain yhden! Ei tehnyt edes mieli! Vaikka ne oli kyllä oikein hyviä ja pehmeitä, ei mitään kivikovia kakkaroita. En kyllä itsekään ymmärrä, että mistä nyt tuulee.

Niin. Jos sitä sorvausta sitten jatkaisi, kun kerta sorvaamon jakkaralla tässä kökötän.   

EDIT: siis wtf? Voice-kanavalla väitettiin raadiossa just, että sen rallatuksen "me istutettiin yhdessä puu, sen oksille jne jne..." laulaakin Tuiskun Antti, eikä joku nainen???? Jopas.

tiistai, 11. elokuu 2009

Ta-daa!

Täällä ollaan, taas (!), kuten kuvasta näkyy. Päivitys kerran puolessa vuodessa, eikös se oo just passeli tahti.

Viime postauksessa olen näköjään ollut lähdössä tekemään lumitöitä. Outo ajatus, nyt kun ollaan monta viikkoa hikoiltu helteessä. Tosin nythän ne helteet loppuu kuulemma, ja hyvä ehkä niin; meidän neiti Tokaluokkalainen aloittaa koulun ylihuomenna. Ja ajatelkaapa sitä, että meidän nuorimieskin on menossa jo eskariin! Niin ne vuodet vierii ja lapset kasvaa, mutta minähän en onneks vanhene ollenkaan. Tai en ainakaan rupsahda.

Neiti on juu tosiaan menossa tokalle, ja laskee tunteja ja minuutteja koulun alkuun. On se aika liikuttavaa, kun joku on noin mahdottoman innoissaan. Luulenpa, että näitä aikoja muistellaan kaiholla joskus tuossa 5-6 vuoden päästä. Ekaluokka tytöllä meni tosi hienosti; kaikki oli ihanaa ja fantsua, opettaja varsinkin on todella Ihana ja Fantsu, tai ainakin tietää kaiken paremmin kuin äiti. Siihen on saanut tässä sopeutua.

Meidän kesä on kulunut pitkälti koti-mummola -akselilla. Mummolan rantaan saatiin uusi laituri, matalampaan kohtaan kuin entinen, joten lapsetkin ovat päässeet polskimaan elämänsä kyllyydestä. Ja kyllä on uitu! Ihme, ettei ole suomut jo kasvaneet.  Isosisko oppi heinäkuun alussa uimaan ilman kellukkeita, ja nyt polskuttaa koiraa tosi hienosti. Pikkuveljensäkin eteni en-uskalla-seistä-polvia-syvemmällä -vaiheesta uimaan kellukkeiden tai pötkylän varassa, eli aivan mahtava saavutus.

Mie puolestani laihdutan, taas jälleen kerran. Tai oikeastaan tällä kertaa kyse on ennemmin ruokaremontista... olen jo pitkän aikaa katsonut tarkemmin, mitä suuhuni laitan. Ja kyllä se kuulkaa tuottaa tuloksia; olen nyt noin 3 kg kevyempi kuin alkukesästä! Hitaasti, mutta varmasti. Olo on myös sisäisesti jollain tapaa kevyempi.

Enpä tiedä, jos tässä vaikka kuinka innostuisi blogaamaan taas... tuntuu, että lapset alkaa olla sen verran isoja, että aikaa ja energiaa jää jo enemmän. Remonttihaaveetkin on toistaiseksi vähän jäissä sattuneesta syystä (lue: ai millä rahalla?), joten siihenkään ei kulu energiaa (eikä siis myöskään kaloreita, damn!). Ollaan me sitten viime kerran rempattu ainaskin varmaan eteinen (vai oonko mie siitä blogannu, en oo varma), molemmat vessat, maalailtu jotain seiniä ja muuta pientä. JOS olis rahaa, niin sitten suihkukaappi olis kova sana, meidän makkarin pintaremppa myös ja tietenkin se ikuisuuskohde, eli kuisti.

Ai niin. Ollaanhan me myös pesty se talon katto, mitä varmaan pari vuotta on meinattu! No, nysse on tehty. Ja hiano tuli. Siellä se mies roikkui turvavaljaissa muutaman päivän painepesurin varressa. Kun joku vielä maalaisi sen, katon siis, ei miestä, eikä sitä pesuria...  olis meinaan kylän komein sen jälkeen. Katto siis.

Voikaa hyvin!